Puheenaihe

Naiset jyräsivät Espoo-puolueessakin – Kauma: Naisten tavoiteltava myös ministerinsalkkuja

VAALIT Espoolaisedustajat ajavat kaupunkiradan jatketta, kaupunkipolitiikkaa ja lasten asiaa.

Inka Hopsu (vihr.), Elina Lepomäki (kok.) ja Maria Guzenina (sd.) olivat puolueidensa äänikuningattaria Espoossa ja Uudellamaalla.

Etelä-Suomen Media

Uuteen eduskuntaan nousee 12 espoolaista kansanedustajaa. Heistä enemmistö on naisia.

– Naiset nousivat vaaleissa valtakunnallisestikin. Nämä olivat myös tasa-arvovaalit, sanoo Espoosta eduskuntaan noussut vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu.

Uudessa eduskunnassa on aiempaa enemmän naisia. Enemmistö kansanedustajista on silti miehiä.

Espoossa kokoomus oli alustavan laskennan tulosten perusteella eduskuntavaalien suurin puolue 31 prosentin ääniosuudella.

Kokoomus kuitenkin menetti, kun taas vihreät kasvatti osuuttaan Espoon äänistä. Vihreät sai 18 prosenttia äänistä.

Hopsu näkee vihreiden ääniosuuden kasvun Espoossa johtuvan valtuustoryhmän työstä ja ehdokkaiden monipuolisesta osaamisesta.

– Pystyimme vastaamaan ilmasto- ja koulutuskysymyksiin ja tarjoamaan näyttöjä, sillä olemme tehneet samojen asioiden parissa töitä Espoossa, Hopsu sanoo.

Vihreiltä ja kokoomukselta meni myös läpi varsin erilaisia ehdokkaita.

– Meiltä meni läpi nuoria ja ilmastomyönteisiä ehdokkaita. Ja naisia meidän ryhmäämme mahtui paljon, Hopsu sanoo.

Hopsu arvioi, että vihreät voi pyrkiä Espoossa kokoomuksen rinnalle tai ohi sinnikkäällä ja asiantuntevalla työllä sekä yhteistyöllä muiden puolueiden kanssa. Matkaa on tosin vielä, hän huomauttaa.

Espoosta eduskuntaan nousivat Hopsun lisäksi uusiksi vihreiksi kansanedustajiksi valtuutetut Noora Koponen, Tiina Elo ja Saara Hyrkkö.

– Arki muuttuu tietysti paljon, mutta maailman muuttamisen parissa olen tehnyt tähänkin asti töitä ja se työ jatkuu nyt entistä painavampana eduskunnassa, Hyrkkö sanoi vihreiden vaalivalvojaisissa illan vaihduttua yöksi.

Hyrkkö toivoi, että kansanedustajat työskentelisivät oman kotikuntansa lisäksi koko maan ja maailman puolesta.

– Toki on tärkeää, että espoolaisten ääni kuuluu eduskunnassa ja että sieltä käsin tehdään kunnianhimoista kaupunkipolitiikkaa. Edellisellä nelivuotiskaudella kaupungit ovat ehkä jääneet vähän paitsioon. Uskon, että eri kaupungeista tulee nyt poliitikkoja, jotka muistuttavat siitä, että kaupunkien kukoistaminen on koko maan etu, Hyrkkö sanoi.

Noora Koponen on tullut suurelle yleisölle tutuksi erityislapsen äitinä. Koponen on puolustanut autistisen poikansa oikeuksia ja vaatinut, että erityistukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen on turvattava.

– Eduskunnassa haluaisin erityisesti kyetä edistämään lasten tasa-arvoisia oikeuksia oppimiseen niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessa. Ryhmäkokojen kasvupaine huolettaa ja tukea tarvitsevat lapset tarvitsevat puolustajia. Lisäksi ajan ennalta ehkäisevän kuntoutuksen tukemista ja omaishoitajien asemaa, ilmastonmuutosta unohtamatta, Koponen sanoo.

Naisistuminen näkyy myös Uudeltamaalta kokoomuksen riveistä valituista kansanedustajista.

Edellisissä eduskuntavaaleissa kokoomus sai Uudeltamaalta eduskuntaan viisi miestä ja neljä naista. Nyt naiset nappasivat yhdeksästä kansanedustajan paikasta kuusi.

Kolmannen kauden kansanedustajana pian aloittava Pia Kauma (kok.) kertoo iloitsevansa naiskansanedustajien määrän noususta. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei naisten nousu rivikansanedustajiksi riitä, vaan naisten pitää tavoitella valiokuntien puheenjohtajuuksia ja ministerinsalkkuja.

– Toivon myös, etteivät naiset pitäytyisi vain perhe- ja sosiaalipoliittisissa asioissa, vaan pyrkisivät mukaan myös talous- ja ulkopolitiikkaan. Kaikki lähtee talouskysymyksistä. Esimerkiksi valtiovarainvaliokunnassa päätetään lisämäärärahoista, joita budjettiin tehdään. Naisilla pitäisi olla sellaista kunnianhimoa, että he tavoittelisivat näitä paikkoja, jotka ovat perinteisesti kuuluneet miehille, Kauma kannustaa.

Kauman mukaan Espoon valtapuolue kokoomus ei saisi enää luottaa liikaa siihen, että puoluetta perinteisesti äänestäneet äänestävät kokoomusta myös jatkossa. Kokoomus menetti näissäkin vaaleissa ääniä muille puolueille myös Espoossa.

Kauma luonnehtiikin vaalitulosta torjuntavoitoksi.

Kauman mukaan kokoomuksen pitää jatkossa teroittaa viestiään ja visiotaan äänestäjien suuntaan.

– Viestimme liittyen esimerkiksi maahanmuuttoon ja vanhusten hoitoon on ehkä jäänyt äänestäjille epäselväksi, Kauma pohtii.

Hän sanoo, että Espoon kannalta tärkein seuraavan hallituskauden tavoite on valtionosuusjärjestelmän muuttaminen niin, että Espoon verotuloista jää enemmän omaan käyttöön.

– Meidän pitää varmistaa, että tulevissa uudistuksissa rahaa jää riittävästi alueen kehittämiseen emmekä joudu maksamaan verovaroista liikaa maakuntiin. Tarvitsemme palvelujärjestelmään ekstraa, että saamme maahanmuuttajat kotoutettua ja varmistamme, etteivät alueet eriydy liikaa toisistaan.

Lisäksi espoolaisten etuja on ensi hallituskaudella ajettava esimerkiksi liikennehankkeissa. Kauman mukaan ykköshanke on Leppävaarasta Kauklahteen rakennettavan kaupunkiradan jatkeen rahoituksen saanti myös valtion budjettiin.

Paikkansa eduskunnassa uusinut espoolaisvaltuutettu Maria Guzenina (sd.) kertoi puolueensa vaalivalvojaisissa, että hän pitää espoolaisten kannalta tärkeänä eduskunta-asiana esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistusta.

– Uudistuksessa pitää huomioida suurten kaupunkien kyky tuottaa omia palveluita ja turvata sosiaalipuolella etenkin lastensuojelun ja vammaisten palvelut ja siihen päälle ihmisten elämää koskevat palvelut päivähoidosta koulutukseen kokonaisuutena. Siinä on valtava työsarka, joka on tärkeä koko Uudenmaan väestölle, Guzenina sanoi.

Toiseksi espoolaisten kannalta keskeiseksi asiaksi Guzenina nostaa infrahankkeet.

– Millä tavalla saamme tunnin junan kulkemaan Turkuun sekä radan mahdollistaman kaiken muun, kuten paremmat joukkoliikenneyhteydet Lohja–Vihti-akselille. Siihen on tärkeää panostaa tällä vaalikaudella, Guzenina sanoi.

Inka Hopsu toivoo, että tunnin junaan liittyvä kaupunkirata Leppävaaran ja Kauklahden välille etenisi tulevalla vaalikaudella.

– Kaupunkirata on ollut pitkään jonossa ja suunnitelmat valmiina. Toivon, että se etenisi ripeästi, Hopsu sanoo.

Juttuun on muutettu 16.4. kello 17.40, että Pia Kauma on aloittamassa kolmannen kautensa kansanedustajana, ei neljättä.

 

12 kansanedustajaa

Elina Lepomäki (kok.)

Kai Mykkänen (kok.)

Pia Kauma (kok.)

Mia Laiho (kok.)

Kari Tolvanen (kok.)

Inka Hopsu (vihr.)

Noora Koponen (vihr.)

Saara Hyrkkö (vihr.)

Tiina Elo (vihr.)

Maria Guzenina (sd.)

Arja Juvonen (ps.)

Antero Laukkanen (kd.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Espoosta nousee eduskuntaan 12 kansanedustajaa, vihreillä huima nousu15.4.2019 01.24
Espoo-puolue vahvistui ja levittäytyi21.4.2015 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu