Viihde

Leffa-arvio: Yllätyksettömästi vakoojamestarista

ELOKUVA Brittiuutuus perustuu löyhästi Neuvostoliitolle vakoilleen Melita Norwoodin elämäntarinaan.

Red Joania tähdittää Judi Dench. Perustarina hukkuu ihmissuhteiden monipolvisuuteen.

Nick Wall

Hyvässä uskossa ja yhteisen hyvän nimissä on tehty, tehdään ja tullaan jatkossakin tekemään paljon ihmeellisiä ja käsittämättömiä asioita. Ideologisista ja uskonnollisista syistä johtuen me ihmiset olemme joskus valmiit riskeeraamaan henkemme sellaisen puolesta, johon me lähestulkoon fanaattisesti olemme sitoutuneet.

Näin kävi myös englantilais-latvialaiselle Melita Norwoodille (1912–2005), joka jo kotoa sai solidaarisuuteen ja sosialismiin kannustavan maailmankatsomuksen. Hän liittyi Britannian kommunistiseen puolueeseen 1930-luvulla ja ryhtyi vakoilemaan Neuvostoliiton hyväksi useiden vuosikymmenien ajaksi. Norwoodin merkittävin saavutus oli se, että hän kykeni toimittamaan Moskovaan kaiken oleellisen tiedon brittien ydinaseohjelmasta toisen maailmansodan aikana.

Elokuva tästä yhdestä historian hämmentävimmästä naisvakoilijasta perustuu erinomaisen viitteellisesti ja viihteellisesti Norwoodin elämäkertaan. Itse asiassa – kyseessä on enemmänkin romanttinen ja viaton satu kuvitellusta menneisyydestä. Historiallisena elokuvanakaan tätä ei voi todellakaan pitää, sen verran vaaleanpunaisella otteella käsikirjoitus on tehty. Oletetun toden kanssa tarinalla ei juurikaan ole tekoa.

DraamanaRed Joan edustaa takuuvarmaa ja melkeinpä jopa tylsän yllätyksetöntä brittilaatua. Kaikki on vihonviimeisen päälle kohdillaan. Epookki kerrotaan siten, että ajankuvaan, lavastukseen ja rekvisiittaan on satsattu englantilaisen pieteetin kaikkinaisin tavoin. Niinpä lopputulos onkin jokseenkin hengetön ja täysin ennakoitava. Viimeistä pliisua ja vaivaannuttavaa kädenpuristusta myöten.

Kerronnan rakenne vuorottelee soljuvasti 1930- ja 1940-lukujen Englannissa sekä 1990-luvun lopussa, jolloin päähenkilö jää kiinni vakoilustaan ja joutuu kuulusteluihin. Aikatasot vaihtuvat tarkkaan laskelmoidussa rytmissä, katsojalle annetaan aineksia arvottaa rikoksen motiiveja ja teon tuomittavuutta. Kaikki tapahtuu tyylikkäästi, mutta niin tavanomaisesti.

Elokuvan pääasiallinen ongelma on tarinan kuorruttaminen romantiikalla, ylenpalttisilla juonikuvioilla sekä ilmeisen keksityillä henkilöhahmoilla. Perustarina hukkuu ihmissuhteiden monipolvisuuteen ja itse vakoilun draamakin näytetään melkein sivujuonteena.

Kokonaisuutta vaivaa ennen kaikkea teatraalisuus. Mutta mikäpä ihme se on, kun ohjaaja Trevor Nunn on pääasiallisen ohjaajauransa tehnyt Broadwayn ja West Endin lavoilla. Hän olisi saanut kyllä pysytellä lestissään ja jättää Red Joanin jonkun elokuvan ammattilaisen ohjattavaksi.

Kun päähenkilöä kuvataan nuorena neitokaisena ja vanhana leskirouvana, tarvitaan kaksi naisnäyttelijää. Tässä vaiheessa elokuva lunastaa paikkansa katsomiskokemuksena. Judi Dench tekee denchmaisen suorituksen ja niin hyvin kuin sen tällä kerronnalla voi tehdä. Nuorta sinisilmäistä vakoilijatarta näyttelevä Sophie Cookson on roolissaan kerrassaan mainio. Nämä kaksi naista pelastavat elokuvasta sen, mitä pelastettavissa on.

Jussi Virratvuori

* * *

Red Joan

Ohjaus: Trevor Nunn.

Rooleissa: Judi Dench, Sophie Cookson, Tom Hughes, Stephen Campbell Moore ja Ben Miles.

Genre: Draama.

K12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu