Makumaailma

Pari vuotta vanha helsinkiläisravintola valikoitui Vuoden ravintolaksi – "Kasviksia ja juureksia biodynaamiselta pellolta"

Kasvikset ovat pääroolissa Chapterin annoksissa.

_

Helsinkiläinen Chapter on valittu Vuoden ravintolaksi, valinnan teki Suomen Gastronomien Seura.

Vuonna 2017 perustettu Chapter on kiilannut nopeasti Suomen huippuravintoloiden kärkeen. Chapteria pyörittää nuori omistajapariskunta Romany ja Juho Ekegren, joille moderni ruoka on intohimo.

– Illallisravintolassa meillä on kolme eripituista menuvaihtoehtoa. Tarjolla on esimerkiksi jälkiruoka, jossa makuparina on punajuurta ja islantilaista merilevää. Cocktailbaarissa voi tilata annoksia baarimenusta, jota koskevat täsmälleen samat laatuvaatimukset, mutta ruoka on simppelimpää, ravintoloitsija Juho Ekegren selvittää.

Erilaisia proteiineja käytetään laajasti, mutta kasvikset ovat Chapterin annoksissa pääroolissa. Raaka-aineet pyritään käyttämään kokonaan juurisellerin varresta ja naateista perunankuoreen. Ruokahävikin minimoiminen ja ekologisuus ovat Chapterille tärkeitä teemoja.

– Suurin osa käyttämistämme kasviksista ja juureksista tulee Vantaan biodynaamisesta pellosta, jonka pelto-osuuskunnassa olemme osakkaana.

Peltoyhteistyön lisäksi Chapter sai kiitosta laadukkaasta viinilistasta. Palkittuja makupareja pääsee maistelemaan myös fine dining- ja baarimenua yhdistelevällä lounaalla, jossa on tarjolla kolmen ruokalajin menu. Lounaalla voi myös syödä pelkän pääruuan. Kesäkaudella Chapterin ruokia voi syödä sisäpihan vehreässä viinipuutarhassa, joka on Helsingissä ainutlaatuinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Menu on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen" – herkkusuut valitsivat Vuoden ravintolan6.2.2018 15.53
Viisi Tähteä: Suomen paras ravintola on helsinkiläinen Grön – katso tästä kaikki 50 huippuruokapaikkaa6.3.2019 19.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu