Urheilu

Espoon Pesiksen naisjoukkueen vahvuutena nopeus – ensimmäistä kautta Ykköspesiksessä

Tiia Kantanen kertoo olevansa vaihtava lyödä. Hänen pitäisi onnistua lyönneissään niin hyvin, että hän saa etenijät pesältä toiselle.

Sirpa Repo

Koskaan aikaisemmin Espoossa ei ole pelattu pesäpalloa maamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykköspesiksessä. Tänä vuonna Espoon Pesiksen naisten joukkue tekee siinä mielessä historiaa.

Seuran valmennuspäällikkö Tatu Suontausta vakuuttaa, että tavoitteet ovat korkealla. Suontausta on joukkueen pelinjohtaja eli viuhkamies ja valmentaja, jolla on tuntuma joukkueen taidoista.

– Tavoitteemme on sijoittua neljän parhaan joukkoon. Me emme lähde pelaamaan vain sarjapaikan säilyttäminen tavoitteenamme, Suontausta sanoo.

Sarjaa pelataan kahdessa lohkossa. Molempien lohkojen neljä parasta etenee sarjan sisäisiin pudotuspeleihin.

 

Kansallispelin vannoutunut puolestapuhuja perustaa puheensa muun muassa siihen, että harjoituspelit ovat sujuneet hyvin. Samassa Ykköspesiksen lohkossa pelaavat Roihuttaret ja Janakkalan Jana esimerkiksi voitettiin.

– Meillä on hyvä joukkue.

Joukkueen kapteeni on tälle kaudelle Kinnarin Pesiksestä Järvenpäästä espoolaisseuraan siirtynyt Tiia Kantanen. Hän kuuluu joukkueen konkareihin.

Hän on pelannut yhteensä viisi vuotta Superpesistä Vihdin Pallossa ja Roihussa. Ykkössarjakin on hänelle ennestään tuttu, mutta on hän pelannut Suomi-sarjassakin.

– Olin jo jäähdyttelemässä, kun Tatu soitti ja kysyi mukaan. Nyt pelaan taas tosissani, 33-vuotias Kantanen kertoo.

Hän sanoo pelanneensa pesäpalloa koko ikänsä, mutta innostus on yhä kova.

Kantanen tuumii, että hänellä on aikaa vievä harrastus.

Joukkue harjoitteli läpi talven. Yhteisharjoituksia heillä oli kolme tai neljä kertaa viikossa espoolaisilla kouluilla ja hallissa. Tämän päälle kertyi omatoimista treeniä.

– Pesäpallo on minulle tärkeä harrastus. Olen sitoutunut siihen, että minun pitää olla paikalla harjoituksissa.

 

Kantanen selvittää, että talviaikana sisätiloissa voi harjoitella ulkopeliä. Käytännössä se tarkoittaa heittoharjoittelua. Sisäpelin treenaukseen kuuluu lyöntejä verkkoon.

Joukkueelle on kertynyt myös yhteisiä leiriviikonloppuja. Silloin koko porukka kauempana asujia myöten on saatu kasaan harjoittelemaan ja rakentamaan yhteishenkeä.

– Tässä on parasta joukkue eli yhdessä tekeminen. Pesäpalloa pelatessa saa monenlaisia fiiliksiä. Sekä ne hyvät että huonot innostavat minua jatkamaan, Kantanen perustelee.

Joukkueen kapteenina hän kokee olevansa jonkinlainen esimerkki joukkueen nuorille pelaajille.

– Tsemppaan joukkuetta, kun se sitä tarvitsee. Haluan luoda positiivista asennetta ja auttaa nuoria pelaajia kehittymään.

 

Suontaustan mukaan joukkueen pelaajista varttunein on 38-vuotias ja nuorin 17. Suurin osan pelaajista on alle 20-vuotiaita. Viuhkamies jatkaa, että ikävuosista huolimatta nuorimmatkin voi laskea kokeneisiin pelaajiin.

– Meidän pelaajillamme on monta hyvää ominaisuutta. Meillä on supernopeat juoksijat ja ulkona pelatessa pallot saadaan kiinni, valmentaja arvioi.

Eniten kehittämistä on fysiikassa.

– Junnut tarvitsevat lisää voimaa.

Kapteeni Kantanen miettii pesäpallon olevan nopea peli, jossa tarvitsee monenlaisia fyysisiä ominaisuuksia.

– Haastetta tulee siitä, että samaan aikaan tapahtuu tosi paljon.

Naisten Ykköspesis

Lajin toiseksi korkein sarjataso

16 joukkuetta jaettu kahteen lohkoon.

Espoon Pesis etelälohkossa, jossa kaukaisin vastustaja Jalasjärven Jalas Etelä-Pohjanmaalta ja lähin vastustaja Roihuttaret Helsingistä.

Kummassakin lohkossa pelataan kaksinkertaiset sarjat ja toisen lohkon joukkueet kohdataan yhden kerran.

Kaikille tulee yhteensä 22 ottelua.

Espoolaisjoukkueen kotiottelut Espoonlahden urheilupuiston Mailapuistossa, jossa kauden ensimmäinen ottelu lauantaina 18. toukokuuta kello 13 Roihuttaria vastaan.

Otteluja pääsee seuraamaan ostamalla kausikortin tai yksittäisen ottelulipun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu