Puheenaihe

Raidejokerin työmaat alkavat 3 viikon päästä Espoossa ja Helsingissä – katso tästä pahimmat ruuhkasumput

Havainnekuva pikaratikasta Maunulassa.

Raidejokeri

Raidejokerin rakentaminen alkaa kesäkuun alussa ja sitä myöten alkavat myös haitat liikenteelle useassa paikassa.

– Ilman muuta työt aiheuttavat ongelmia ja erilaisia liikennejärjestelyjä, sanoo raidejokerin tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski.

Hän nimeää erityisen hankaliksi paikoiksi muun muassa Viikinkaaren ja Viikintien liikenneympyrän.

Pikaraitiotie rakennetaan allianssimallilla ja allianssin projektipäällikkö Ari Bergström osoittaa yhdeksi vaikeimmista kohteista Pitäjänmäentien.

– Vilkas tie on osin katkaistava. Myös muualla joudutaan kaistoja sulkemaan. Ja esimerkiksi Leppävaarassa Sellon kulma on ahdas, Bergström toteaa.

Kesäkuussa työt käynnistyvät 13 eri kohteessa Helsingissä ja Espoossa.

Alussa tehdään johtojen siirtoja, maaleikkauksia, pohjanvahvistuksia ja kiveyksien poistoja. Myös viemäri- ja vesijohtojen siirtoja valmistellaan.

Espoossa ensimmäiset kohteet ovat Maarintiellä ja Ravitiellä, Helsingissä muun muassa Takkatiellä, Pirkkolantiellä, Pitäjänmäentiellä Pajamäen liittymässä, Norrtäljentiellä, Pihlajamäentiellä. Viikintiellä ja Varikkotiellä.

Elokuussa rakennuskohteita tulee yhdeksän lisää. Espoossa työt alkavat Maarinrannantiellä, Tietotiellä, Konemiehentiellä, Linnoitustiellä ja Turunväylän ylittävällä uudella Impilahdensillalla.

Helsingissä työt siirtyvät Pitäjänmäentiellä Pajamäentien liittymästä itää kohti. Lisäksi työt aloitetaan Eliel Saarisen tiellä Isonnevankujan kohdalla, Viilarintiellä ja Roihupellon varikkoalueella.

Ruuhkia on odotettavissa etenkin kesän jälkeen, Saarikoski arvelee.

– Töiden alkaessa kesällä liikenne on vähän hiljaisempaa. Elokuussa ruuhkat voivat sitten olla pahempia, mutta niitä on etukäteen vaikea arvioida.

Tilanne jatkuu niin kauan kuin raidejokeria rakennetaan eli viisi kesää eteenpäin. Pikaraitiotien liikenteen pitäisi käynnistyä kesäkuussa 2024.

– Tämä kesä menee vielä pienemmällä volyymilla, mutta kiivaimmat kesät ovat ensi vuonna ja 2021, Saarikoski sanoo.

Työt jatkuvat tietysti ympäri vuoden, mutta kriittisimmät vaiheet ajoitetaan kesiin.

Parin vuoden kuluttua raidejokerin linja vedetään esimerkiksi hyvin vilkkaan Vihdintien liikenneympyrän läpi.

Autoilijoiden, pyöräilijöiden ja kävelijöiden kannattaa seurata raidejokerin nettisivuja, Saarikoski ja Bergström suosittelevat. Sivustolla tiedotetaan etukäteen liikennettä häiritsevistä töistä ja neuvotaan kiertoreittejä.

Pahimmat häiriöt ovat luonnollisesti niillä teillä ja kaduilla, joilla työt ovat menossa, mutta heijastusvaikutukset voivat ulottua laajemmallekin.

Valtion isoille väylille Kehä I:lle, Turunväylälle ja Lahdentielle työmaat eivät ulotu muuten kuin risteävien katujen ja rakennettavien siltojen kohdalla.

– Raidejokerin työmaat eivät ole ainoita työmaita Helsingissä ja Espoossa. Molemmissa kaupungeissa on myös muita väylähankkeita, Saarikoski muistuttaa.

Liikenteen lisäksi pikaraitiotien työmaat aiheuttavat haittaa myös alueiden asukkaille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Espoolla on kovat odotukset raidejokerista: Jopa 22 000 uutta asuntoa ja 20 000 työpaikkaa4.5.2019 07.00
Espoon valtuusto hyväksyi roimasti kallistuneen raidejokerin – päätöstä edelsi pitkä keskustelu29.4.2019 19.56
Espoon päättäjät: Raidejokerille ei vaihtoehtoa kymmenien miljoonien kustannusnoususta huolimatta – "Yleisen edun mukaista"2.3.2019 06.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu