Puheenaihe

Espoon uusien apteekkien perustaminen etenee vihdoin – apteekkarit luopuivat valituskierteestä

Kuvituskuva.

Anton Soinne

Uusien apteekkien perustaminen Espooseen etenee vihdoin pitkän taistelun jälkeen. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kuuluttaa apteekkiluvat hakuun lähiaikoina.

– Hakua valmistellaan ja tällä hetkellä näyttää siltä, että luvat kuulutetaan haettaviksi toukokuussa, kertoo yksikön päällikkö Eeva Leinonen Fimeasta.

 

Espooseen voidaan Fimean vuonna 2017 tekemällä päätöksellä perustaa kuusi uutta apteekkia, joista yhden tulee sijaita Jorvin alueella ja muut voivat sijoittua vapaasti ympäri Espoota.

Apteekkien perustaminen on viivästynyt, koska Espoossa jo toimivat apteekkarit ovat vastustaneet uusien apteekkien tuloa ja apteekkien sijaintialueiden purkua.

Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi kahden espoolaisapteekkarin valituksen Fimean päätöksestä maaliskuussa.

Apteekkarit eivät enää hakeneet valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jolloin Fimean alkuperäinen päätös tuli lainvoimaiseksi.

Apteekkilupien hakuaika on kuukausi.

Fimean jaostopäällikkö Pirjo Rosenberg arvioi Länsiväylän haastattelussa 3. huhtikuuta, että nopeimmillaan uusia apteekkeja voisi olla toiminnassa jo tämän vuoden puolella.

 

Toive Jorviin sijoittuvasta, ympäri vuorokauden toimivasta apteekista perustuu Marika Niemen (kok.), Leena Luhtasen (sd.) ja 49 muun valtuutetun jo vuonna 2016 jättämään valtuustoaloitteeseen.

Jorvin apteekille on kaavailtu Espoon sairaalan aulassa tyhjillään olevaa tilaa. Apteekin ympärivuorokautisesta aukiolosta ei kuitenkaan ole vielä varmuutta. Fimean Rosenbergin mukaan aukiolo jää sairaalan ja tulevan apteekkarin sovittavaksi.

– Fimea ei päätä apteekkien aukioloajoista, vaan niistä päättävät apteekkarit itse. Mikä tahansa Espoon apteekeista voisi jo nyt olla avoinna ympäri vuorokauden, Rosenberg huomautti haastattelussa 3. huhtikuuta.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hallinto-oikeudelta tyrmäys valittaja-apteekkareille: Espoon uudet apteekit Jorvi mukaan lukien voidaan perustaa29.3.2019 11.29
Jorvi ja muut Espoon uudet apteekit viivästyvät vuodella – kaksi apteekkaria jatkaa taistelua hallinto-oikeudessa9.5.2018 06.45
Vihreää valoa Jorvin apteekille – Fimea tyrmäsi espoolaisapteekkareiden valituksen4.4.2018 13.51
Espoossa repesi someraivo nettiin ladatusta valittaja-apteekkien listasta – Uusien apteekkien kohtalo edelleen avoin16.3.2018 19.10
Espoolaisapteekkarit haluavat edelleen kumota Fimean päätöksen – "Ensin tulisi määritellä ne sijainnit, joihin apteekki tarvitaan"31.3.2018 07.00
Apteekkariliitolta vastaus vapautusvaatimuksiin – "Lisää apteekkeja Suomeen"13.3.2018 13.45
Kansanedustaja Pia Kauma vaatii kilpailua apteekkialalle – pontimena Espoon apteekkisota27.2.2018 09.46
Kuusi uutta apteekkia tulossa Espooseen, apteekkarit nousivat vastarintaan – "Nykyiset turvaavat lääkkeiden saatavuuden"13.12.2017 06.45
Espoo saa ensimmäisen 24/7 -apteekin – tänne se sijoittuu13.10.2017 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu