Kulttuuri

Traditiota ja uutta tekniikkaa yhdistävä kuvanveistäjä Aaron Heino sai merkittävän kuvataidepalkinnon

Anneli Tuominen-Halomo

Suomen taideakatemian palkinto on myönnetty kuvanveistäjä Aaron Heinolle. Tämä yksi Suomen merkittävimmistä taidepalkinnoista myönnetään taiteilijalle, joka on hyvässä luomisvireessä ja ansaitsee laajempaa näkyvyyttä ja tunnettuutta. Tärkeä kriteeri on myös se, että taiteilijan taide voi kantaa myös Suomen rajojen ulkopuolella.

 

– Heino on kiinnostava taiteen tekemisen tekniikan ja muodon uudistaja. Raikas uusi tuuli, Taideakatemian palkintolautakunnan puheenjohtaja Antti Linnovaara kiteyttää.

Heino on monipuolinen taiteilija, jonka tuotannossa klassisten materiaalien käyttö yhdistyy kiinnostavasti arkisten asioiden kuvaukseen. Heinon teoksissa on omanlaistaan estetiikka, tuoretta katsantoa suhteessa traditioon ja vahvaa, ajassa hengittävää taiteellista ilmaisua.

 

 

Suomen Taideakatemian palkintoon kuuluu 25 000 euron suuruinen palkinto, näyttely Espoon modernin taiteen museossa Emmassa ja taiteilijajulkaisu. Heinon näyttely nähdään ensi vuonna Emmassa.

Aaron Heino otti palkinnon vastaan hämmentyneenä ja onnellisena.

– Vuosi on lyhyt aika ison näyttelyn valmisteluun. Minulla on jo työhuoneella prosessissa teoksia, jotka tulevat näyttelyyn. Minulla on koko ajan paljon keskeneräisiä töitä, joiden tekeminen etenee vaiheittain. Usein töiden pitää kuivua, ennen kuin niitä voi jatkaa.

 

Uusissa töissään Heino yhdistää eri materiaaleja: muun muassa kiveä, terästä ja alumiinia.

– Se ainakin on varmaa, että teoksista tulee painavia, taiteilija naurahtaa.

– Normaalina työviikkona teen 60 tuntia töitä, muuten ei tule valmista. Tai ainakin koen niin, Heino sanoo.

Emmaan tuleva näyttely valmistellaan tiiviissä yhteistyössä kuvanveistäjän ja Emman välillä.

– Se on uusi ja kiinnostava tilanne, koska yleensä työskentelen yksin ja suhteeni töihin on hyvin symbioottinen.

 

Palkintolautakunta tutustui kaikkien kolmen palkintoehdokkaan työskentelyyn.

– Palkintoa ei myönnetä menneestä tuotannosta, vaan siitä, mitä on tulossa. Vieraillessamme Aaron Heinon studiolla saimme kuulla hänen uusista kehitteillä olevista ideoistaan. Hän on tuonut traditioon uudenlaisia materiaaleja, museonjohtaja Pilvi Kalhama sanoo.

 

Aaron Heino on syntynyt vuonna 1977 Porissa. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Teokset syntyvät Tattarisuon kiviveistämössä ja työhuoneella Kontulassa.

 

Espoon kaupunki tukee palkintoa osarahoittajana ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja on sitoutunut tukemaan myös kahta seuraavaa jaettavaa palkintoa vuoteen 2023 saakka.

Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan palkinto ja näyttely sopivat hienosti Espoon kaupungin kulttuuriseen julkisuuskuvaan ja Espoo-tarinaan ja tuleva näyttely tuo esiin edelläkävijyyttä.

 

Taideakatemian palkinto jaetaan kahden vuoden välein ja Emma on ollut siinä tiiviisti mukana alusta alkaen vuodesta 2013.

Muut palkintoehdokkaat olivat kuvataiteilija Alma Heikkilä ja kuvanveistäjä Kim Simonsson.

Aiemmat palkinnonsaajat ovat Tuomas A. Laitinen, Camilla Vuorenmaa ja Outi Pieski.

Suomen taideakatemian asettamaan palkintolautakuntaan kuuluivat Taideakatemian puheenjohtaja, taidemaalari Antti Linnovaara (pj), EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama, kuvanveistäjä Anne Meskanen-Barman, Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola ja Espoon kaupungin edustajana on toiminut kulttuurijohtaja Susanna Tommila.

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Outi Pieski ottaa taiteellaan kantaa vähemmistökansojen puolesta 16.9.2018 08.35
Camilla Vuorenmaan taide luotaa ihmisyyden ilmentymiä31.1.2016 17.00
Uusi taidepalkinto Tuomas A. Laitiselle24.4.2013 15.52

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu