Puheenaihe

Talomuseo Glimsissä haaveillaan kävijäkeskuksesta – "Tilat eivät ole esteettömät eivätkä ne vastaa nykyajan tarpeita"

Lauri Kärpänoja/Aalto-yliopisto

Talomuseo Glimsin kävijäkeskus on Espoon kaupunginmuseon pitkäaikainen unelma.

Espoon kaupunginmuseon ja Aalto-yliopiston yhteistyön myötä rakennussuunnittelukurssin arkkitehtiopiskelijat saivat tehtäväkseen suunnitella Talomuseo Glimsiin uuden kävijäkeskuksen. Opiskelijoiden ideoiden toivotaan vievän hanketta eteenpäin.

 

Kasvavassa Espoossa Bembölessä sijaitsevasta Glimsin historiallisesta miljööstä on tullut tärkeä keidas ja oppimisympäristö. Talomuseo Glims haluaa toimia sekä stressinpoistajana että kasvattajana.

Koulun ja varhaiskasvatuksen uudet opetussuunnitelmat tuovat jatkuvasti lisää lapsiryhmiä museoon.

Myös vuodenkiertoon liittyvät tapahtumat, kuten joulu ja juhannus houkuttelevat paljon kävijöitä.

– Glimsissä käy yli 20 000 ihmistä vuodessa. Glimsin tilat eivät ole esteettömät eivätkä ne vastaa nykyajan tarpeita, museonjohtaja Maarit Henttonen sanoo.

– Tällä hetkellä Glimsissä ei ole kunnon ryhmätyötilaa. Hyvällä säällä lapset syövät eväänsä pihalla ja se on ihan ok, asiakkuuspäällikkö Marianne Långvik-Huomo toteaa.

 

Museoalueen muodostavat 11 alkuperäisillä paikoillaan olevaa rakennusta, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta.

Kävijäkeskus tarjoaisi tilat näyttelyille, kursseille, tapahtumille, juhlille ja nykyistä suuremmalle kahvila-ravintolalle.

 

Uudessa kävijäkeskuksessa voitaisiin ottaa vastaan suuria ryhmiä myös talvikaudella tai sateen sattuessa. Oppilaat voisivat viettää vaikka kokonaisen koulupäivän museoympäristössä.

 

Noin 30 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen kolmannen vuosikurssin opiskelijaa on osana opintojaan laatinut oman suunnitelman kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen miljööseen sijoittuvasta museopedagogisesta kävijäkeskuksesta.

Opiskelijoiden ideoiden lähtökohtina ovat muun muassa suomalainen perinnerakentaminen, rintamamiestalo ja jopa reikäleipä.

 

Opiskelijoiden työt on koottu Unelma kävijäkeskuksesta. Arkkitehtiopiskelijoiden visioita -näyttelyyn Glimsiin.

Opiskelijat kokivat annetun tehtävän haastavaksi ja herkulliseksi. Lopputuloksena syntyi hyvin erilaisia visioita.

– Tehtävä oli erityisen inspiroiva, koska rakennus piti sijoittaa historialliseen ympäristöön, jonne kuitenkin näkyvät Jorvi ja Ikea, Heljä Nieminen sanoo.

 

Oululaislähtöistä Niemistä viehätti myös kumpuileva ympäristö, koska hän on synnyinseudullaan tottunut tasaiseen maastoon.

– Sijoitin kävijäkeskuksen kauemmas kuin muut, koska halusin, että uusi rakennus ei ole liikaa esillä. Se jättää kävijöille mahdollisuuden kokea luonnonkin vahvemmin. Keskusaulasta näkyy niitty, Nieminen selvittää.

Lisäksi Nieminen suunnitteli tilat helposti muunneltaviksi. Julkisivumateriaaleiksi hän ehdottaa lasia ja puurimoja.

Myös Lauri Kärpänoja koki suunnittelutehtävän haastavaksi historiallisen miljöön vuoksi.

– Glims ja sen pihapiiri ovat tärkeitä, joten otin lähtökohdiksi maanläheisyyden ja nöyryyden, Kärpänoja toteaa.

Hän suunnitteli harjakattoisen L-muotoisen rakennuksen, jonka rakennusmateriaalina on massiivihirsi.

– Rakennus on terveellinen, ekologinen ja perinteinen, Kärpänoja kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Glimsissä kehrätään lankaa koirankarvasta25.3.2019 19.40
Glims Wet Hop Ale -olutpullot myytiin 2 minuutissa – Glimsin humalat maustavat olutta22.10.2018 11.00
Talomuseo Glimsiin suunnitellaan 7,5 miljoonan euron kävijäkeskusta 14.6.2018 08.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu