Puheenaihe

Perussuomalaisten Niikko nousemassa ulkoasianvaliokunnan johtoon – Halla-aho jää ulos johtopaikoilta

Arkistokuva.

Johanna Erjonsalo

Perussuomalaiset esittää Mika Niikkoa ulkoasianvaliokunnan, Leena Merta lakivaliokunnan ja Riikka Purraa hallintovaliokunnan johtoon.

–  Halukkaat olivat ilmoittautuneet. Katsoimme Mika Niikon kolmannen kauden edustajana siihen sopivaksi ja kokeneeksi henkilöksi, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio perusteli valintaa STT:lle perjantaina.

EU-parlamentissa vielä toistaiseksi työtään jatkava puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei ole näin ollen asettumassa minkään valiokunnan johtotehtäviin. Uusi Suomi kertoi perjantaina, että järjestely olisi perussuomalaisten puolelta pysyvä.

Leena Meri toimii perussuomalaisten kansanedustajana toista kautta. Perussuomalaisten puoluetoimistolla poliittisena suunnittelijana työskennellyt Riikka Purra on tuore kansanedustaja.

Kaikki kolme valittiin eduskuntaan huhtikuussa Uudenmaan vaalipiiristä. Valiokuntien nimityksistä päätetään virallisesti eduskunnan täysistunnossa 18. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu