Puheenaihe

Miten onnistuu? Espoon päättäjät haluavat tupakointikiellon kaupungin uimarannoille

Pääkaupunkiseudun säästä on tulossa aurinkoinen ja lämmin. Kuvituskuvaa.

Anneli Tuominen-Halomo

Valtaosa Espoon kaupunginvaltuutetuista haluaa kieltää tupakoinnin kaikilla Espoon uimarannoilla.

Maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa jätetyn valtuustoaloitteen tupakointikiellosta allekirjoitti vähän yli 60 valtuutettua 75:stä. Ensimmäinen allekirjoittaja on Markku Sistonen (sd.).

Aloitetta perustellaan terveydellisillä, kasvatuksellisilla ja ympäristöllisillä syillä. Tupakointi on vaarallista paitsi itse polttajalle, myös tupakansavua vasten tahtoaan hengittämään joutuville.

Lisäksi rannoille heitettyihin tupakantumppeihin on imeytynyt ympäristölle vaarallisia kemikaaleja ja ne voivat kulkeutua vesistöihin.

 

Monessa asiassa edelläkävijänä tunnettu Espoo voisi kieltää tupakoinnin kaikilla uimarannoillaan, todetaan aloitteessa.

Aloitteen mukaan Espoo olisi jo kieltänyt tupakoinnin joillakin uimarannoillaan, muttei kaikilla. Kyse ei ole kuitenkaan kiellosta, vaan kyltillä esitetystä suosituksesta, sanoo Markku Sistonen.

– Ainakin Oittaalla olen nähnyt tällaisen kyltin.

Jos uimarannoille tulee tupakointikielto tai suositus olla polttamatta, Sistonen katsoo, että uimavalvojat voisivat tarvittaessa huomauttaa tupakoitsijoita.

– Myös muut rannalla olijat voivat ystävällisesti huomauttaa asiasta, hän toteaa.

Sistonen arvelee, että suurin osa ymmärtää kehotuksen olla tupakoimatta uimarannalla eikä pidä sitä rangaistuksena. Hän vertaa sitä siihen, ettei koiriakaan saa ulkoiluttaa hiekkarannalla.

– Ja niillä rannoilla, joissa on kahviloita, on myös tupakointipaikkoja, hän muistuttaa.

 

Espoon liikunta- ja nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra pitää aloitetta kannatettavana, mutta ei suoralta kädeltä osaa sanoa miten tupakoinnin kieltäminen julkisella paikalla hallinnollisesti onnistuu.

– Jos se on mahdollista, sitä voi harkita. Mutta eihän se ole helppoa kieltää parveketupakointiakaan, vaikka siinä on kyse paljon pienemmästä tilasta.

Merran mukaan tupakointikieltoa hiekkarannoilla ei käytännössä pysty valvomaan. Se on valvonnan kannalta vähän sama asia kuin pyöräilijän kypärän käyttö.

– Näen asian enemmänkin vahvana toiveena. Ja kun aloitteen takana on noin suuri määrä valtuutettuja, se on selvitettävä.

Uimarantojen tupakointikieltoa käsitelläänkin todennäköisesti seuraavaksi liikunta- ja nuorisolautakunnassa.

Espoossa on 58 kilometriä rantaviivaa ja 95 järveä. Kaupungin ylläpitämiä meriuimarantoja on 11 ja järviuimarantoja 10.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tupakoitsijat heittävät surutta tumpit maahan rannoillakin – seurauksena peruuttamaton tuho vesistöissä10.6.2019 12.45
Raskaana tupakointi luultuakin vaarallisempaa – näin vauvakuolleisuus kasvaa ja aivokalvontulehdusriski nousee26.4.2019 05.55
Heititkö sätkäsi tänään maahan? – Näin kauan tupakantumppi säilyy luonnossa30.7.2016 15.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu