Kulttuuri

Candomino menestyi jälleen kuorotapahtumassa

Candomino osallistui hiljattain kuorokilpailuun Tallinnassa.

Vahur Lõhmus.

Espoolainen Candomino-kuoro osallistui menestyksekkäästi Tampereen sävelen Kuorokatselmukseen. Kuorolle myönnettiin päätöskonsertissa kaksi kultaleimaa.

Esko Kallion johtama kuoro sai myös 1 000 euron tunnustuspalkinnon.

Kaksi tai kolme kultaleimaa jaettiin kaiken kaikkiaan kahdeksalle kuorolle. Kuorokatselmukseen osallistui yhteensä 47 kuoroa seitsemästä maasta.

Tampereen sävelen kilpailuohjelmassaan Candomino esitti James MacMillanin O Radiant Dawn, Palestrinan Missa Brevis: Agnus Dei II, Selim Palmgrenin kansanlaulusovituksen Näcken ja Jouko Linajaman Kalevala-sarjan kuudennen osan Anna Luoja, suo Jumala.

Candomino on menestynyt aiemmin tänä keväänä Tallinnan kansainvälisessä kuorokilpailussa, jossa se sijoittui toiseksi kamarikuorokilpailussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu