Puheenaihe

USU: Rinteen hallitusohjelma tuokin leikkurin poliisiammattikorkeakouluun –  "Julkisuudessa puhuttu 300 uudesta poliisista, mutta määrä on pienempi"

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Poliisiammattikorkeakoulussa joudutaan todennäköisesti karsimaan aloituspaikkoja, koska pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus ei nostakaan koulutusrahoitusta odotetulla tavalla.

 

Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin Kimmo Himbergin mukaan ensi vuoden koulutuspaikkojen määrä voi laskea jopa alle kolmensadan, kun vielä tänä vuonna poliisikoulutukseen otetaan 400 opiskelijaa.

 

Aloituspaikkojen vähentäminen johtuu Rinteen hallituksen kirjauksesta. Sen mukaan poliisien määrä nostetaan vaalikauden aikana 7500:aan. Tällä hetkellä poliisien vahvuus on 7300.

 

Asiasta uutisoi Uutissuomalainen (USU).

 

– Julkisuudessa on puhuttu kolmensadan poliisin lisäyksestä, mutta todellisuudessa määrä on siis pienempi, Himberg sanoo USU:lle.

 

Poliisihallitus esitti poliisien määrä kasvattamista 7 850:een seuraavan neljän vuoden aikana, ja poliisikoulutuksessa varauduttiin tähän.


– Tuo korkeampi määrä sai laajaa poliittista kannatusta, ja aloituspaikoilla ennakoimme tuota määrää. Nyt joudumme sopeuttamaan paikkamäärän tähän hallitusohjelman kirjaukseen, Himberg toteaa USU:lle.
Koulutuspaikkojen määrän päättää lopullisesti Poliisihallitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Poliisin ylijohdon kaikki syytteet nurin käräjillä – valtiolle yli 620 000 euron lasku19.6.2019 12.14
Uusi hallitus: poliisien määrä nousee 7 500 henkilötyövuoteen – lapsirikosten estämiseen erityspanostus3.6.2019 11.38
Orpo: Poliisien määrää ei vähennetä, se vähenee – katso video19.5.2016 10.22
Poliisien määrä vähenee taas – "Täydellistä vastuuntunnottomuutta"18.5.2016 13.57

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu