Puheenaihe

Kelan tutkimuspomo tyrmää Timo Metsolan asumistukiväitteen – "Kielikuva tukien valumisesta sijoittajille on vain kielikuva"

Asumistuet auttavat ennen muuta pienituloisia, korostaa Kelan tutkimusyksikön päällikkö.

Johanna Erjonsalo

Kelan tutkimusyksikön päällikkö Hennamari Mikkola tyrmää esityksen asumistukien leikkaamisesta.

Mikkolan mukaan vaarana olisi, että asumistukea saavat pienituloiset joutuivat muuttamaan pois halutuimmilta alueilta syrjäisemmille seuduille.

Mikkolan mukaan tämä voisi lisätä pienituloisten syrjäytymistä.

Keskustelu asumistukien tulevaisuudesta ryöpsähti viime viikolla, kun vuokra-asuntoja välittävän Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola väläytti tukien leikkaamista porrastetusti.

Metsolan mukaan asumistukijärjestelmästä on tullut tehoton ja itse itseään ruokkiva automaatti, joka nostaa myös vuokria yleisesti.

Metsolan mukaan nykyinen yli 2 miljardiin euroon kasvanut asumistukipotti hyödyttää ennen muuta asuntosijoittajia, jotka voivat määritellä vuokriaan tietäen, että Kela maksaa niistä suuren osa.

Kelan Hennamari Mikkola tyrmää Metsolan voimakkaat väitteet – käyttäen hänkin voimakkaita sanoja.

Mikkola sanoo Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) verkko sivuilla, että "julkisuudessa viljelty kielikuva tukien valumisesta asuntosijoittajien taskuihin on vain kielikuva".

– Joillakin paikkakunnilla vuokrien yläraja todennäköisesti asettuu asumistuen mukaan. Silti sanoisin, että tuet eivät valu suoraan asuntojen omistajille, Mikkola sanoo Kaks.fissä.

– Valtaosa tukien saajista on hyvin pienituloisia, ja he hyötyvät siitä, että asuntoja on tarjolla. Jos heidät pakotetaan muuttamaan syrjään, halvan asumisen seudulle, miten he työllistyvät? Vai syrjäytyvätkö he lopullisesti? Nämä ovat suuria kysymyksiä, jotka eivät ratkea yksinkertaisilla keinoilla, Mikkola sanoo Kaks.fissä.

Asumistukien vaikutusta vuokriin on tutkittu Suomessa Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa (Vatt).

Vattin tutkimusjohtaja Essi Eerola totesi keväällä 2017, että tietyille ryhmille maksettava avokätisempi tuki ei valu vuokranantajille vaan kohdentuu tuensaajille. Eerola sanoi tuolloin, että julkisuudessa aika ajoin toistuva väite tukien valumisesta vuokriin on liioiteltu.

Keskustelun ongelmana on se, että asumistukien vaikutusta vuokriin on tutkittu vain paikallisesti, ja tukien vaikutusta vuokriin yleisesti on vaikea tutkimuksellisesti todentaa.

Niinpä poliittinen keskustelukin aiheesta on ollut varsin vaikeaa.

Poliitikoista terävintä arvostelua on esittänyt vasemmistoliiton konkari Esko Seppänen.

– Kun vuokranantajat tietävät, että jaossa on yli kahden miljardin potti ilmaista ja irtonaista rahaa, joka parantaa vuokralaisten vuokranmaksukykyä, he ottavat ne rahat itselleen korottamalla vuokria. Sillä tavalla tämä tuki nostaa koko maassa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä vuokratasoa että pienasuntojen myyntihintoja, Seppänen arvioi blogissaan syksyllä 2018.

Poliittista vääntöä on ollut myös siitä, estävätkö asumisen tuet osaltaan työssä käyviä ihmisiä asumasta halutuilla paikoilla pääkaupunkiseudulla, kun tukea saavat työttömät pitävät asuntoja itsellään.

Toisaalta asumistuen ehtoihin tehtyjen muutosten takia yhä useampi työssäkäyvä saa asumistukea.

– On arveltu, että (asumistukien) lisääntymistä selittää asumis­menojen kasvu erityisesti pääkaupunki­seudulla sekä matala­palkkaisten töiden yleistyminen. Lisäksi kehitystä saattaa selittää asumistuki­järjestelmän muutokset, yliaktuaari Timo Matala totesi Tilastokeskuksen erikoisartikkelissa vuonna 2018.

Kela on selvittänyt asumistuen maksamista asunnon omistajille viimeksi vuoden 2016 lukujen pohjalta.

Tuolloin julkaistun tilaston mukaan suurimmat kokonaistukisummat maksettiin kunnallisille vuokrataloyhtiöille sekä VVO:lle, joka nyttemmin tunnetaan Kojamona.

Vuonna 2016 suurimman asumistukipotin, 37 miljoonaa, sai Helsingin kaupungin asunnot Heka. Seuraavilla sijoilla olivat valtakunnalliset toimijat VVO noin 25 miljoonan potilla ja Sato noin 23 miljoonan potilla.

10:n eniten tukea saaneen vuokranantajan joukkoon mahtuivat suurten kaupunkien vuokrataloyhtiöt Espoosta, Tampereelta, Turusta, Vantaalta ja Jyväskylästä.

Yksityisten vuokranantajien edunvalvoja tyrmää myös voimakkaasti ajatuksen tukien leikkaamisesta.

– (Timo) Metsola esittää mielipiteitä ja jostain syystä ylenkatsoo tutkimustietoa, täräyttää Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa Taloussanomissa.

Viljamaan mukaan asumistukien leikkaaminen romuttaisi hyvinvointivaltion.

– Se on sitten tietysti toinen kysymys, jos halutaan sitä, että esimerkiksi Helsingissä – tai pääkaupunkiseudulla ylipäätään – olisi tilaa vain hyvätuloisille ihmisille, Viljamaa sanoi Talsalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu