Puheenaihe

Ihmetteletkö bussipysäkeille kesällä ilmestyneitä valkoisia laatikoita? Pian ne tuovat kohdennettua tietoa puhelimeesi

Aapo Siippainen

Bussipysäkeille on kesän aikana ilmestynyt pieniä, valkoisia laatikoita. HSL:n mukaan ne ovat bluetooth-majakoita, jotka on tarkoitus ottaa käyttöön lähiaikoina.

– Teknisesti ne eivät vielä ole käytössä. Majakoita on asennettu pysäkeille kesän aikana ja tarkoitus olisi, että jatkossa ne voisivat kohdistaa lähellä oleviin mobiililaitteisiin ajankohtaista liikennetietoa, kertoo viestinnän asiantuntija Johannes Laitila HSL:n viestinnästä.

Jatkossa esimerkiksi poikkeusinfoa voisi saada kohdennetusti niiltä linjoilta, mitä matkustaja kulloinkin on käyttämässä. Laitilan mukaan majakka voi yhdistyä puhelimessa HSL:n sovellukseen tai kolmannen osapuolen sovellukseen.

Laitila korostaa, että HSL:n bluetooth-majakat eivät kerää tietoa tai dataa, vaan ne ainoastaan kohdentavat sitä.

– Myös asiakastyytyväisyyskyselyitä olisi mahdollista kohdistaa niiden kautta juuri tietyille bussiyhteyksille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu