Puheenaihe

KKO: Kotietsintä Helsingin Sanomien toimittajan kotiin oli laillinen

Johanna Erjonsalo

Korkein oikeus piti ennallaan hovioikeuden päätöksen, joka koskee Helsingin Sanomien toimittajan kotiin joulukuussa 2017 tehtyä kotietsintää ja siihen liittyvää takavarikkoa. Korkein oikeus (KKO) kertoo asiasta tiedotteessaan.

Asian taustalla oli Helsingin Sanomissa 16. joulukuuta 2017 julkaistu artikkeli puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta. Puolustusvoimat oli tehnyt artikkelista keskusrikospoliisille tutkintapyynnön, koska se katsoi artikkelin paljastaneen Suomen turvallisuuden takia salassa pidettäviä tietoja, KKO kertoo tiedotteessaan.

Artikkelia kirjoittaneen toimittajan asuntoon oli toimitettu erityinen kotietsintä. Etsinnän yhteydessä oli takavarikoitu muun ohella tietokone ja muita tallennusalustoja, jotka toimittajan ilmoituksen mukaan sisälsivät lähdesuojan alaisia tietoja. Aineisto, jota etsintävaltuutettu ei ollut voinut kotietsinnän kuluessa seuloa, oli eristetty sinetillä varustettuihin näytepusseihin, tiedotteessa kerrotaan.

Hovioikeuden mukaan toimittajan kotiin tehty kotietsintä ja takavarikot olivat laillisia. Oikeus katsoi lokakuussa 2018, että takavarikot voidaan pitää edelleen voimassa ja että poliisi voi hyödyntää muistitikulta löytynyttä tiedostoa.

KKO ei muuttanut Helsingin hovioikeuden ratkaisun lopputulosta. KKO katsoi hovioikeuden tavoin, että "etsintäpaikalla ei ollut tehty esineiden näytepusseihin laittamisesta huolimatta sellaista pakkokeinolain mukaista sinetöintiä, joka olisi edellyttänyt kyseisen aineiston hyödyntämisen ja tutkimisen saattamista tuomioistuimen ratkaistavaksi viimeistään laissa säädetyssä kolmessa päivässä", KKO kertoo tiedotteessaan.

KKO:n tiedotteessa todetaan, että osa aineistosta oli sinetöity myöhemmin, kun erityistä kotietsintää varten määrätty etsintävaltuutettu oli tutustunut aineistoon.

– Valtuutettu oli vastustanut kyseisen aineiston takavarikointia, koska se mahdollisesti sisälsi lähdesuojan alaista tietoa. Kysymys sinetöidyn aineiston tutkimisesta ja hyödyntämisestä on KKO:ssa edelleen vireillä, tiedotteessa todetaan.

Toimittaja vaati KKO:ssa, että takavarikot katsotaan rauenneiksi ja kumotaan. Toimittajan valitus hylättiin, tiedotteessa todetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu