Puheenaihe

Kaupunkipyöriä kaavaillaan myös Espoonlahteen – Valmistelu pitäisi aloittaa pian, hintalappu puoli miljoonaa euroa vuodessa

Espoossa on hieman yli sata kaupunkipyöräasemaa ja runsaat tuhat kaupunkipyörää.

Klaus Nurmi

Kaupunkipyöräverkoston laajentamisella on kiire, jos pyörät ja asemat halutaan Espoonlahteen jo ensi kevääksi. Näin voi päätellä kaupungin vastauksesta kaupunkipyöräverkoston laajentamista koskevaan valtuustoaloitteeseen.

– Pyörien toimitusaika on melko pitkä. On toki mahdollista aloittaa kausi myöhemmin tai laajentaa verkostoa vaiheittain, kuten Leppävaarassa, sanoo kaupunkiliikennepäällikkö Johanna Nyberg Espoon kaupungilta.

Tiina Pursula (vihr.), Pinja Nieminen (vihr.) ja yli 40 muuta espoolaisvaltuutettua jättivät huhtikuussa aloitteen, jossa he pyysivät selvitystä kaupunkipyöräverkoston ulottamisesta Espoonlahden alueelle mahdollisesti jo ensi pyöräilykaudeksi. Pyöräilykausi kestää huhtikuun alusta lokakuun loppuun.

Kaupungin vastauksen mukaan uusien kaupunkipyöräasemien ja -pyörien käyttöön ottaminen jo pyöräilykaudella 2020 edellyttäisi sitä, että pyörien hankintaa aletaan valmistella viimeistään syyskuussa ja että päätös hankinnasta syntyy viimeistään lokakuussa.

Espoossa on nykyisin hieman yli sata kaupunkipyöräasemaa ja runsaat tuhat kaupunkipyörää. Nykyinen kahdeksanvuotinen kaupunkipyöräsopimus maksaa Espoolle reilut miljoona euroa vuodessa ilman arvonlisäveroa. Espoo sai kaupunkipyörien käyttäjiltä tuloja viime vuonna noin 0,2 miljoonaa.

Järjestelmän laajennus toisi Espoonlahden alueelle noin 25 pyöräasemaa. Laajennus maksaisi kaupungin mukaan arviolta 0,5 miljoonaa euroa vuodessa kuuden vuoden ajaksi.

Jos järjestelmää haluttaisiin laajentaa Espoonlahden lisäksi myös Espoon keskukseen ja Keraan, hinnaksi tulisi noin miljoona euroa vuodessa. Tätä laajennusta kannattaisi vastauksen mukaan harkita, jos eri aluekeskuksia halutaan kehittää tasapuolisesti ja pyöräverkostosta yhtenäinen.

Laajennuksen nykyistä korkeampi kustannus pyörää ja asemaa kohti johtuu kaupungin mukaan siitä, että palvelu hankittaisiin nykyistä sopimuskautta lyhyemmäksi ajaksi ja mainos- ja sponsoritulotkin jäisivät alhaisemmiksi kuin nykyisin.

Laajennukseen ei ole varattu talousarviossa määrärahoja, vastauksessa huomautetaan.

Espoo on vastauksen mukaan saanut paljon palautetta kaupunkipyöräverkoston laajentamisesta. Eniten pyöriä on toivottu Espoonlahteen.

Espoon ja Helsingin yhteiseen kaupunkipyöräjärjestelmään on vastauksen mukaan rekisteröitynyt 50 000 koko kauden käyttäjää, joista hieman alle viidesosa on espoolaisia.

Kaupunkipyöräaloite menee vielä Espoon kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Aloite: Kaupunkipyörät myös talveksi Espoossa – kaupunki ei innostu17.4.2019 08.35
Kaupunkipyörät käyttöön 1. huhtikuuta – Espooseen kaksi uutta asemaa, kaksi vaihtaa paikkaa20.3.2019 09.59
Espoossa poljettiin 400 000 kaupunkipyörämatkaa – Otaniemessä vilkkainta, Leppävaarassa haettiin vielä tuntumaa uuteen kulkupeliin5.11.2018 06.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu