Puheenaihe

Kalajärvi saa pienen palvelutorin, seuraavaksi vuorossa saattaa olla Espoon keskus

Kalajärven Ruskatalo.

Jua-Pekka Strömberg/Espoon kaupunki

Kalajärvellä sijaitseva lähipalvelukeskus Ruskatalo muuttuu palvelutoriksi ensi vuoden alusta lähtien.

Ruskatalosta tulee Espoon toinen palvelutori, ensimmäinen on Ison Omenan vuodesta 2016 toiminut palvelutori.

Sosiaali- ja terveystoimi on toivonut vastaavia muihinkin kaupunkikeskuksiin (LV 22.8.2018). Hankkeet eivät kuitenkaan ole edenneet.

– Leppävaara ja Espoonlahti ovat keskustelujen asteella. Sen sijaan Espoon keskuksen palvelutori on suunnitteluasteella. Nykyiseen virastokortteliin on tulossa Espoolaisten talo, joka valmistuisi tämän hetkisen tiedon mukaan 2025. Sinne on suunniteltu jonkinlaista palvelutoria, asiointipalvelupalvelupäällikkö Juha-Pekka Strömberg Espoon kaupungilta.

Pienempiinkään keskuksiin palvelutoreja ei Kalajärven lisäksi ole tiedossa.

– Ruskatalo valikoitui palvelutoriksi, koska siellä on valmiina sekä toimivat palvelut että tilat. Ihan vastaavaa tilannetta ei ole muissa Espoon keskuksissa, Strömberg toteaa.

Uusia palveluja tai tiloja Ruskataloon ei kuitenkaan ole ainakaan heti alkuun luvassa.

– Isoin muutos on aluksi Ruskatalossa vajaalla käytöllä olevien muutamien tilojen saaminen tehokkaammin kuntalaisten ja yhdistysten käyttöön. Myös opastusta parannetaan asukkaiden toiveesta, selvittää

Ruskatalossa on muun muassa terveyskeskus, neuvola, kirjasto, hammashoitola ja sosiaalipalveluja. Talossa on myös noin 300–400 neliötä yhteiseen käyttöön tarkoitettuja tiloja.

Neuvola ja terveyskeskus ovat toimineet muualla huhtikuun lopussa sattuneen tulipalon vuoksi.

Neuvola palasi taloon maanantaina, terveyskeskuksen on määrä muuttaa palon jäljiltä remontoituihin tiloihin syyskuun alkupuolella.

Vaikka palvelutoriin haetaan mallia kauppakeskus Ison Omenan palvelutorista, tiloja ei Ruskatalossa ainakaan alussa yhdistetä avoimeksi kokonaisuudeksi. Tulipalon vuoksi remontoidut tilat palautetaan Strömbergin mukaan entiseen asuunsa.

Mahdollisia uusia palvelujakin on Strömbergin mukaan vaikea vielä ennakoida.

– Kalajärven palvelutori on kaksi vuotta kestävä kokeilu, jonka aikana Ruskataloa kehitetään palvelutorimaisemmaksi. Tässä vaiheessa uusia palveluja ei ole tiedossa, mutta jatko riippuu muun muassa asukkaiden toiveista ja myös siitä, millaista palveluverkkoa eri toimijat Espoossa haluavat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu