Puheenaihe

Professori näkee useita riskejä Rinteen hallituksen avustajakaartissa – USU: ­"Tähän ei olisi pitänyt mennä"

Antti Rinteen (keskellä) hallituksessa on ennätysmäärä poliittisin perustein valittuja avustajia.

Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia

Valtion keskushallintoa vuosia tutkinut hallintotieteiden professori Jari Stenvall Tampereen yliopistosta sanoo Uutissuomalaiselle, että avustajien määrän voimakas lisääminen Antti Rinteen (sd.) hallituksessa tuo useita vaaroja.

Stenvall varoittaa USU:lle, että avustajakaartin paisuminen saattaa ensinnäkin sekoittaa hallinnon ja politiikan välistä suhdetta.

– Ajattelen asiaa hyvän hallinnon näkökulmasta. Pidän avustajien määrän kasvattamista suuntana, johon ei olisi pitänyt mennä, Stenvall sanoo USU:lle.

Stenvall myöntää, että virkamiesosaajia on luultavasti karsittu liikaa, mutta tämä ei ole peruste kasvaa ministereiden avustajakuntaa yli 80:aan.

– Pitäisi (pikemminkin) vahvistaa asiantuntemusta viranhaltijakunnan sisällä. Nyt kasvatetaan avustajien määrää, mikä voi jopa lisätä virkamiehistön työtaakkaa.

Stenvallin mukaan nyt rakennetaan väärää kulttuuria. Osa avustajista on nuoria, joiden kokemus on heiveröistä.

– Haluammeko me, että julkiseen hallintoon tulevat parhaat kyvyt? Jos halutaan, pitää vahvistaa asiantuntijauran kehittymistä eikä luoda kulttuuria, että politiikan avulla voi tulla sivusta mukaan keskeisiin tehtäviin hallinnossa, Stenvall kysyy USU:n jutussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ex-ministeri perustelee USU:lle, miksi tarvitaan 82 ministerien avustajaa – "Suomi on nyt samassa tilanteessa kuin Ruotsi"22.8.2019 06.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu