Puheenaihe

Espoon talousnäkyvät synkkenevät: Vihreät ja vasemmistopuolueet jälleen valmiita haastamaan kokoomuksen veroprosentista – "Täytyy olla valmiutta nostaa"

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos, SDP:n ryhmän puheenjohtaja Markku Sistonen, vihreiden ryhmän puheenjohtaja Jyrki Kasvi ja RKP:n ryhmän puheenjohtaja Christina Gestrin kertovat ryhmiensä kuntaveronäkemyksistä.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Espoon päättäjät vääntänevät kättä kuntaverosta myös tänä syksynä. Espoon 75-paikkaisen valtuuston puolueryhmissä on sekä halua nostaa että laskea kunnallisveroa kuin myös säilyttää se 18 prosentissa.

Viime syksynä vihreät ja valtuuston vasen laita kannattivat veroprosentin nostamista 18,25:een, kun taas oikea laita vastusti korotusta. Valtuusto päätyi lopulta pitämään kuntaveron 18 prosentissa (LV 12.9.2018).

Kuluvan vuoden talousarvio on kuitenkin ylittymässä, ja muun muassa opetuksesta sekä sosiaali- ja terveystoimesta joudutaan etsimään säästöjä.

 

Vihreillä ja vasemmistopuolueilla on tänäkin vuonna halua nostaa veroprosenttia. Vihreät on valtuuston toiseksi suurin puolue 17 paikalla. Ryhmän puheenjohtaja Jyrki Kasvi arvioi, että vihreille on tärkeämpää pitää esimerkiksi sivistystoimen palvelut laadukkaina kuin tinkiä verotuksesta. Kasvi pitää realistisena ehdotusta 0,25 prosenttiyksikön nostosta.

– Se voisi olla ainakin hyvä keskustelunavaus, Kasvi sanoo.

SDP on valtuuston kolmanneksi suurin puolue 10 paikalla. Ryhmän puheenjohtaja Markku Sistonen sanoo, että demarit odottavat vielä tarkempaa arviota Espoon tulojen kehittymisestä.

– Emme tule hyväksymään sitä, että palveluista lähdetään karsimaan rankalla kädellä. Silloin täytyy olla valmiutta nostaa veroprosenttia, Sistonen sanoo.

Jos tälle tielle lähdetään, kyse olisi Sistosen mukaan todennäköisesti 0,25 prosenttiyksikön korotuksesta.

Vasemmistoliitolla on valtuustossa kolme paikkaa. Ryhmän puheenjohtaja Kari Uotila kertoo, että ryhmä aikoo esittää kunnallisveroprosentin korotusta.

– Vähintään neljännes- tai puolikasprosenttiyksikköä varmaankin. Toivottavasti saisimme laajemman porukan jonkin korotusmäärän taakse, Uotila sanoo.

 

Espoon valtuuston suurin ryhmä on kokoomus, jolla on 27 paikkaa. Ryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos kertoo, että kokoomus vastustaa kunnallisveroprosentin nostamista.

– Verotuksen kiristämisellä on negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen. Työllisyys taas on pitkällä aikavälillä keino, jolla Espoonkin palvelut saadaan rahoitettua, Vuornos perustelee.

Veroprosentin laskeminen ei Vuornoksen mukaan todennäköisesti ole realistista nykyisessä taloustilanteessa.

RKP:llä on valtuustossa kuusi paikkaa. RKP:n ryhmän puheenjohtaja Christina Gestrin sanoo, että he pitäisivät kuntaveron mieluiten nykytasolla 18 prosentissa.

– Ei ole mahdollista laskea. Otamme varsinaisesti kantaa asiaan vasta saatuamme ensi vuoden talousennusteet ja talousarvioehdotuksen, Gestrin jatkaa.

Keskustalla on valtuustossa kolme paikkaa. Ryhmän puheenjohtaja Yrjö Rossi katsoo, että kuntaveroprosentti tulisi yrittää pitää nykytasolla.

– Mutta pakon edessä sitä voidaan joutua nostamaan, Rossi lisää.

 

Sinisten kolmen paikan ryhmän puheenjohtaja Jukka Kilpi laskisi veroprosenttia 0,25 prosenttiyksikköä. Laskuun on Kilven mukaan varaa, jos Espoo luopuu ”ylimitoitetuista ja turhista palvelutasoa laskevista liikenneinvestoinneista”.

Myös perussuomalaisten kolmen paikan ryhmä olisi valmis alennukseen. Ryhmän puheenjohtaja Teemu Lahtinen sanoo, että he laskisivat veroprosenttia 0,25 prosenttiyksikköä tai pitäisivät sen entisellään.

Kristillisten ryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen taas sanoo, että kuntaveroprosentti on jo riittävän korkea eikä sitä pidä nostaa.

– Sellainen taloudenhoito on huonoa, jossa ratkaisuna kaikkiin tarpeisiin esitetään veron korottamista, Laukkanen sanoo.

Ryhmällä on valtuustossa kaksi paikkaa.

 

Liberaalien valtuutettu Juhani Kähärä säilyttäisi veroprosentin entisellään.

– Tavoitteen pitää olla veroprosentin lasku, sillä työn verotus on erittäin haitallista, ja se on Suomessa todella ankaraa. Espoon taloudellinen tilanne ei kuitenkaan mahdollista veroprosentin laskua, koska valtio vie niin suuren osan Espoon verotuloista verotulojen tasausjärjestelmällä, Kähärä sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Espoon veroprosentti ei nouse, opetusrahoja uhkaa leikkuri 10.9.2018 21.59
Taustalla miljardi-investoinnit: vihreät ja demarit haastavat Espoon valtapuolue kokoomuksen veroprosentista – "Tulemme esittämään korotusta"8.9.2018 07.15
Budjettiesityksensä julkistanut Espoon kaupunginjohtaja: ”Menemme velanotossa äärirajoilla”1.11.2018 17.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu