Puheenaihe

Opetuksen pikasäästöille tyrmäys Espoossa – ”Meillä on jo riittävästi haasteita”

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi arvostelee kouluihin kohdistuvia pikasäästöjä.

Arkisto/Päivi Tuovinen

Espoon kouluille ja päiväkoteihin loppuvuodeksi kaavailluista säästöistä on syntymässä vääntö.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ei niele säästötavoitteita. Lautakunta edellyttää, ettei säästötoimia kohdisteta lasten ja nuorten palveluihin.

Lautakunta otti kantaa opetusta ja varhaiskasvatusta koskeviin säästötavoitteisiin kokouksessaan keskiviikkona.

– Lasten ja nuorten palvelut ovat herkkiä. Säästötoimien pitäisi olla tarkkaan harkittuja ja hallittuja eikä näin nyt suinkaan ole, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi (kok).

 

Espoon kuluvan vuoden talousarvio on ylittymässä reilulla 20 miljoonalla eurolla ja virkamiehet ovat väläytelleet sivistystoimelle 4–4,5 miljoonan euron menojen karsintaa tälle vuodelle.

Suomenkielisen opetuksen osalta haettaisiin yhteensä kahden miljoonan euron säästöjä. Oppilasta kohden tämä tarkoittaisi noin 58 euron säästöä oppilasta kohden.

 

Niemi kertoo yllättyneensä kuluvaa syyslukukautta koskevista säästövaateista, koska opetuksen ja varhaiskasvatuksen tulosyksiköt ovat pysyneet tälle vuodelle asetetussa budjetissa.

Lautakunta edellyttää, että opetustoimi ja varhaiskasvatus saavat pitää käytössään valtuuston vahvistaman budjetin vuodelle 2019.

– Emme ole esittäneet tai esittämässä ylityksiä, Niemi sanoo.

Espoon budjettiylityksestä iso osa johtuu sosiaali- ja terveystoimen ja erikoissairaanhoidon menojen kasvusta. Sosiaali- ja terveystoimesta ollaan hakemassa loppuvuodelle 4,1 miljoonan euron säästöjä.

Myös verotuloja on kertynyt talousarviossa ennakoitua vähemmän.

 

Koulujen olisi erittäin haastavaa tehdä sopeutustoimia kesken lukuvuoden, Niemi sanoo.

Espoon kouluilla on koulukohtaiset budjetit ja liikkumavara niissä on suhteellisen pieni.

– Säästötoimet aiheuttaisivat sekaannusta toimintaan ja asettaisivat turhia ylimääräisiä ongelmia lukuvuoden suunnitteluun. Meillä on jo riittävästi haasteita, että pystymme toteuttamaan nämä palvelut tasolla, mitä asukkaat odottavat, Niemi sanoo.

– Leikkaukset olisivat lyhytnäköisiä.

 

Länsiväylän saamien tietojen mukaan joissakin kouluissa on keskusteltu mahdollisina säästökohteina muun muassa ulkomaanmatkoista ja leirikouluista luopumisesta.

– En näkisi mahdollisena, että leirikouluista säästettäisiin, Niemi sanoo.

 

Espoon kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2019 toista osavuosikatsausta ja siitä johtuvia toimenpiteitä kokouksessaan maanantaina 2. syyskuuta.

Kuluvan viikon maanantaina kaupunginhallitus jätti asian pöydälle.

– On harmillista, että kaupungin talous edellyttää säästötoimenpiteitä. Ylityksiä täytyy paikata, mutta ei lasten ja nuorten kustannuksella, Niemi sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Espoon talousnäkyvät synkkenevät: Vihreät ja vasemmistopuolueet jälleen valmiita haastamaan kokoomuksen veroprosentista – "Täytyy olla valmiutta nostaa"25.8.2019 07.00
Monikko on ensimmäinen laatuaan: suomenkielinen ja ruotsinkielinen koulu saman katon alle Espoossa11.4.2019 06.45
Vanhempien äläkkä koulumatkasta kannatti – Tapiolan Sepon kouluun lisäluokka25.5.2019 09.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu