Minne mennä

Rock-valokuvaajana tunnetun Ville Juurikkalan metsäaiheisia kuvia Ahjossa

Ville Juurikkala tunnetaan muotokuvista, erityisesti rocktähtien kuvista, mutta Tapiolassa on esillä hänen metsäaiheisia kuviaan.

Teemu Vestovuo

Parhaiten rock-kuvistaan tunnetun valokuvaaja Ville Juurikkalan näyttely on esillä Tapiolassa Espoon kulttuurikeskuksen Ahjo-näyttelytilassa. Tällä kertaa kuvissa mennään metsään, sillä esillä on Juurikkalan valokuvia Jarko Taivasmaan maaliskuussa julkaistusta Metsässä-kirjateoksesta.

Kun Juurikkala aloitti kuvaamisen 1990-luvun puolivälissä, metsä oli yksi hänen suosikkiaiheistaan. Kun hän alkoi saada mainetta muotokuvaajana, metsien kuvaus jäi vähemmälle. Luontokuvausta hän ei ole kuitenkaan koskaan jättänyt kokonaan.

Juurikkala on kuvannut uransa aikana muun muassa Aerosmithin Steven Tyleria, Guns N'Rosesin Slashia, Ville Valoa, Andrea Bocellia, Mika Häkkistä ja entistä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonia. Hän kuuluu ainoana suomalaisena Morrison Hotel Galleryn listoille 125 maailman arvostetuimman musiikkialan valokuvaajan joukkoon.

Näyttely on avoinna 27. syyskuuta saakka arkisin kello 8–21, lauantaisin 9–18 ja sunnuntaisin 9–15. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu