Puheenaihe

IL seurasi Raaseporin tasoristeysturman käräjiä: Veturinkuljettajat olivat jo aiemmin todenneet risteyksen vaaralliseksi, kunnes heidän pahin pelkonsa kävi toteen

Veturinkuljettajien mukaan tasoristeyksen näkyvyys on erittäin huono.

Sari Mulari

Raaseporin tasoristeysturmaa käsiteltiin tänään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Raaseporissa. Kaksi vuotta sitten syksyllä sattuneessa tasoristeysonnettomuudessa kuoli kolme varusmiestä.

Varusmiesten kuorma-auton kuljettajana toiminut mies kiistää kaikki syytteet, joita ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kolme kuolemantuottamusta ja palvelusrikos.

Veturinkuljettajat olivat keskenään keskustelleet Skogbyn tasoristeyksen vaarallisuudesta, kertoo Iltalehti.

Todistajana kuultu veturinkuljettaja kertoi oikeudenkäynnissä, että Skogbyn risteys on hiljainen, ja siitä menee autoja vain silloin tällöin. Kuljettajan mukaan näkyvyys risteyksessä on huono.

– Samassa ylikäytävässä muistaakseni on käynyt niin, että auto on ajanut tavarajunan kylkeen. Sitä on pidetty meidänkin tiimissä hankalana ylikäytävänä, kun näkymä on vinossa, kuljettaja sanoi oikeudessa.

 

Aamupäivän oikeudenkäynnissä kuultiin myös turmasta selvinneitä varusmiehiä. Mies, joka istui onnettomuusajoneuvon ohjaamossa oikeassa laidassa ikkunan vieressä, kertoi, että sää oli turmapäivänä ”aivan hirveä” lumisateen vuoksi.

Hänen mukaansa valoja tai junan ääntä kuulunut ajoneuvoon, Iltalehden verkkosivuilla kerrotaan.

Todistajana kuultu veturinkuljettaja kertoi, että hänellä oli ollut kaikki valot päällä.

– Meidän kalustossa valot eivät hirveän hyviä ole, sateisella kelillä ne eivät näytä juuri mitään, kuljettaja sanoi.

 

Maanantain oikeudenkäynnissä tehtiin katselmus onnettomuuspaikalle, Iltalehti kertoo. Selvitettiin, millainen näkyvyys Puolustusvoimien ajoneuvosta on ja miltä junan ääni kuulosti hyttiin.

Syyttäjän mielestä ajoneuvon kuljettajan olisi täytynyt kääntää autoa paremman näkyvyyden varmistamiseksi tai pyytää toista varusmiestä menemään ajoneuvon ulkopuolelle.

Puolustuksen mukaan on kohtuutonta vaatia, että noin 20-vuotiaan varusmiehen olisi pitänyt siinä tilanteessa mieltää kyseisen paikan vaarallisuus ja ryhtyä varotoimenpiteisiin, kun Puolustusvoimatkaan eivät olleet arvioineet sitä vaaralliseksi harjoituksen riskiarviossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

IL ja Yle: Raaseporin tasoristeysturman käräjillä yllätys – syyttäjä luopuu rangaistusvaatimuksista11.9.2019 16.08
Syyttäjä: Raaseporin tasoristeysturman nuori varusmieskuski ei nähnyt raiteille 13 sekuntiin – välttyy kokonaan syytteiltä26.9.2018 09.29
Parikymppinen varusmies joutui yksin epäillyksi Raaseporin traagisesta kuolonturmasta – "Loukkaantuneet saivat niin paljon kipeää, ettei turvavyörikettä epäillä"19.6.2018 13.25
Näin Raaseporin junaturman tapahtumat etenivät – Hätäkeskukseen soitti auton ohjaamosta sinkoutunut upseerikokelas7.6.2018 11.50
"Yksikään varusmies ei käyttänyt turvavyötä" – tutkija vahvisti Raaseporin rajun tasoristeysturman taustan – uhri lensi jopa yli 100 metrin päähän7.6.2018 10.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu