Urheilu

Höntsäily kunniaan – tutkijat keräävät muistoja

Koripallo on nykyään suosittu höntsäilylaji.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) kerää ensi helmikuun loppuun asti kirjoituksia höntsäilystä. Höntsäily on leikkimielistä pelailua vailla suorittamisen tai menestymisen painetta.

Kirjoituksissa voi kertoa muun muassa lapsuuden pihapeleistä, puulaakijoukkueissa pelaamisesta tai joukkuepelien harrastamisesta. Pohtia voi esimerkiksi sitä, mikä on höntsäilyn rooli omassa arjessa tai mikä höntsäilyssä viehättää eniten.

Suosittuja nykypäivän höntsäliikunnan lajeja ovat ainakin jalkapallo, jääkiekko, salibandy, koripallo ja lentopallo.

Monille höntsäily on elinikäinen tervehdyttävä liikuntaharrastus.

Keruun järjestää Suomalaisen Kirjallisuuden Seura yhteistyössä Helsingin yliopiston dosentti Timo Kopomaan ja Nuorisotutkimusseuran Mikko Salasuon kanssa.

Keräyksen tuloksista tiedotetaan aiheesta laadittavan julkaisun yhteydessä.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kirjapalkintoja. Lisää tietoa keräyksestä löytyy SKS:n nettisivuilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu