Puheenaihe

HSL-lippujen lataamisesta voi tulla maksullista – huono ja sekava päätös, sanovat kriitikot

Jumbon R-kioskikauppiaan Anu Tikan kioskilla myydään HSL-lippuja ainakin vuoden lopuun asti.

Armi Suojanen

Matkakortin lataaminen kioskissa tai kaupassa voi olla maksullista ensi vuoden alusta lähtien. Jälleenmyyjät saavat itse päättää, millaisen maksun he palvelustaan perivät.

HSL:n palvelupisteissä ja kuntien omissa myyntipaikoissa, kuten Vantaa-infoissa, lataaminen jatkuu maksuttomana.

Muutos johtuu Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n hallituksen päättämistä jälleenmyyntiehdoista. Samalla HSL lopettaa myyntipalkkion maksamisen nykyisille jälleenmyyjille.

Ennusteen mukaan palkkiota kertyy tänä vuonna maksettavaksi 6,4 miljoona euroa, kertoo HSL:n osastonjohtaja Mari Flink. Toisin sanoen summa säästyy HSL:ltä.

Myynnin vapautumisen yhteydessä jälleenmyyjien verkosto laajenee, kun lippuja aletaan myydä R-kioskien lisäksi aiempaa useammassa S- ja K-ryhmän myymälässä. Ensin pitää kuitenkin tehdä kassaintegraatio.

HOK-Elanto on arvioinut, että sillä on valmiudet laajentaa myyntiverkostoa kymmenillä myymälöillä ensi vuoden syksyyn mennessä. Kesko on ilmoittanut olevansa valmis vuoteen 2021 mennessä.

– Koko HSL-alueella on silloin yli 500 myyntipistettä eli tuplasti nykyiseen verrattuna, Flink laskee.

Vantaata HSL:n hallituksessa edustava Sirpa Kauppinen (vihr.) pitää hyvänä asiana, että ostopaikkoja tulee lisää. Ongelmana on, että HSL ei asettanut myyntipalkkiolle kattoa. Lipunhinta voisi siis nousta ja vaihdella eri paikoissa.

– Hyväksytty sopimus mahdollistaa eri hintaiset lippujen hinnat vaikkapa K-marketeissa. Se on sekavaa, Kauppinen sanoo.

Eikä se ole tasapuolista. Sopimuksessa ei ole myöskään palvelutasolupausta, jolloin lippupalveluita ei välttämättä tarvitse olla kaikissa ryhmän myymälöissä.

Kauppisen mukaan jälleenmyyntiehdot oli huonosti valmisteltu ja vihreät, sosialidemokraatit sekä Vasemmistoliitto halusivat sen uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös tehtiin kuitenkin kokoomuksen, sinisten ja rkp:n hyväksymänä, kun puheenjohtajan ääni ratkaisi. HSL:n hallituksen puheenjohtaja on kokoomuksen Risto Rautava.

Vihreiden ryhmän mielestä muutos antaa päätösvallan matkalippujen hinnoista jälleenmyyjille eikä niin pitäisi olla.

– Liikennepolitiikan tavoitteena tulee olla julkisen liikenteen lippuhintojen kohtuullisuus matkustajille sekä selkeät lippuhinnat, he toteavat tiedotteessaan.

Flinkin mielestä on turha spekuloida sillä, nousevatko lippujen hinnat.

– Vaihtoehtoja on, eivätkä esimerkiksi muut toimijat, kuten jo aiemmin vapaasti hinnoitellut Maas Global, ole myynyt lippuja kalliimmalla.

Jälleenmyyntiehtoja ja kilpailutusta alettiin valmistella vuoden alussa.

– Nykyinen sopimus R-kioskin kanssa on päättymässä vuoden lopussa ja katsoimme, että nyt on syytä kilpailuttaa samalla digi- ja matkakorttipuoli.

HSL:n lipputuotteita ostetaan vuodessa 380 miljoonalla eurolla. Siitä 130 miljoonaa euroa on ostoksia HSL-sovelluksen kautta eli kännykkäostoksia ja loput muista myyntikanavista hankittavia lippuja.

R-kioski on myyntikanavista suurin. Automaateista ostetaan 15 prosenttia kaikista lipuista.

Vuoden lopulla on tulossa vielä yksi maksuton matkakortin latausmahdollisuus, kun HSL lanseeraa pitkään odotetun nettilatauksen.

– Iso osa lipunostajista menee sinne, HSL:n Flink uskoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu