Puheenaihe

Lännen Media: Suomessa on perheitä, joissa kasvatetaan väkivaltaiseen radikalismiin – huostaanotto pelastanut useita lapsia joutumasta Syyriaan

Kuvituskuva.

Tapio Hartikainen

Suomessa on perheitä, joissa lapsia ohjataan väkivaltaiseen radikalismiin, kertoo Lännen Media.

Asian vahvistaa lehdelle sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen.

Tapauksissa on kyse esimerkiksi ääriuskonnollisesta ajattelusta, jossa hyväksytään väkivalta toisin ajattelevia kohtaan.

– Suomessa on perheitä, joissa lapsia kasvatetaan hyväksymään väkivallan käyttö, joka perustuu erilaisiin poliittisiin tai uskonnollisiin ääri-ideologioihin, Mankkinen sanoo lehdelle.

Lännen Median mukaan lastensuojeluviranomaiset ovat viime vuosina estäneet useiden lasten joutumisen Syyrian sota-alueille.

Lapsia on sijoitettu radikalisoituneista perheistä pois, kertoo Helsingin kaupungin lastensuojelun päällikkö Saila Nummikoski.

Sijoituspäätösten määrää Nummikoski ei suoraan kerro.

– Ilmiön laajuuden näkee siitä, miten paljon suomalaisia Al-Holin leirillä Syyriassa on. Se antaa hyvän kuvan tilanteesta, hän sanoo.

Al-Holin leirillä Syyriassa on arvioitu olevan noin kymmenkunta terroristijärjestön riveihin lähtenyttä suomalaisnaista ja heidän reilut 30 alaikäistä lastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu