Puheenaihe

Laki lopetti Suomen keskiolutbaarit, mutta säilyikö tunnelma? – tätä kaikkea löytyi, kun toimittaja kiersi M.A. Nummisen 1986 jättämiä jälkiä

Pub Aleksis K:ssa Laura Turunen hääri tiskin takana. Asser Häkkinen piipahti oluella.

Sakari Nupponen

Taiteilija Mauri Antero Nummisen kirja Baarien mies tallensi erään aikakauden, joka ei koskaan palaa. Jäljelle jäi ”veijariromaani ja tosifiktio”.

Suomessa oli tuolloin tuhansia keskioluen anniskelupaikkoja. Nyt ei yhtään, sillä uusi alkoholilaki lopetti ne. Ravintola saa joko A-oikeudet tai ei mitään.

Hetket avaamisen jälkeen ovat leppoisia Pub Aleksis K.:ssa. Laura Turunen häärii baarin takana. Tiskillä istuva nuori mies esittäytyy Asser Häkkiseksi. Salissa on muutama vieras ja ulkona tupakalla pari.

Tämä oli yksi kirjan baareista, jota kuvailtiin 1986 muun muassa näin:

”Bertinan omistaa Arska Ponkonen, mies joka taitaa alan. Hän on pitänyt työmaaruokaloita lähes kaksikymmentä vuotta. Ponkonen on suuren luokan maailmanmies. Hänen käytöksensä on eleganttia ja varmaa.”

”Pyöreä pöytä on täynnä kuten koko baarikin. Bertinassa käy runsaahkosti naisasiakkaita. Tämä nainen kertoo käyvänsä usein. Pyykkipäivänä, pantuaan pyykit pesutuvan koneeseen hän itse piipahtaa oluelle.”

Ihmiset kertovat kohtaloitaan, ja houkuttelevat häntä päivän päätteeksi ruumishuoneen taakse Ratabaarin, jossa äijät istuvat ratapölkyllä juoden kossua.

Numminen ystävineen lähtee Helsingin iltaan, mutta palaa seuraavana aamuna Bertinaan. Olivat viimeiset, jotka mahtuivat sisään 9.15. Sen jälkeen Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon.

– Kun kävin Aleksis K.:ssa, kerroin siellä väelle muistojani ajasta 1960-luvun lopulla, jolloin paikka oli nimeltään Ruokala Kivi. Siellä kävin syömässä krapulaan lihakeittoa. Bertinaan verrattuna Aleksis K. on nyt oudosti siistiytynyt, luonnehtii Numminen nyt.

Aleksis K.:n kantaporukka muistaa Nummisen, ja kertoo myös Ponkosen käyneen paikalla hiljakkoin. Ponkonen on nyt noin 85 vuotta.

Muistoja herättelee ravintolan itävaltalainen kokki Rolle, jonka bravuureita olivat lihapullut ja lohikeitto. Kotiruokaa.

Nummisen haikailemasta Bertinasta kantikset muistavat kahden salipuolikkaan karut nimitykset: Vaho-puoli ja Sote-puoli.

LUE MYÖS: Nämä baarit lakkasivat olemasta Helsingissä – "Badding ei soi enää levyautomaatista"

Ovatko uuden polven oluenystävät Nummisen mielestä liiankin hipsteröityneet, kun puhuvat enemmän oluistaan kuin tarinoisivat omasta elämästään?

– Olet oikeassa! Uuden polven väki hipsteröi ja puhuu oluista. Tosin kun olen istunut esimerkiksi Kurvin William K:ssa, olen kuullut myös elämäntarinoita.

– Vastarannan Kiiskessä kohtaloiden kertominen tuntuu jääneen tykkänään. Siellä virkeät ihmiset tarinoivat omasta kiihkeästä elämänkulustaan.

Nummisen näkemyksen mukaan vasta 1990-luku oli varsinainen loistoaika keskiolutbaareille.

– Kun lama iski, miehet perustivat keskiolutbaareja. Helsinginkadullakin niitä oli lähes vieri vieressä – hiukan liioitellusti.

– Vasta vuosituhannen vaihteessa tuli uusi olutkulttuuri urbaaneine maistelupubeineen.

Numminen itse oli olutkultturin uudistaja siinä mielessä, että hän puhui miedompien eurooppalaisten oluiden puolesta.

Mutteribaarissa 1986 hän keskusteli asiasta portieerina työskennelleen ystävänsä kanssa.

Ystävä totesi, että kaikki muuttui 1969 keskioluen vapautuessa. Ravintoloissa ryhdyttiin juomaan herrainoluena pidettyä A:ta, koska III-olutta alettiin pitää I-pilsnerin kaltaisena.

Nummisen kirjasta otettiin 30-vuotisjuhlapainos 2016.

LUE MYÖS: Minne baarien mies menee Tampereella? Näitä paikkoja M.A. Numminen suosii

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nämä baarit lakkasivat olemasta Helsingissä – "Badding ei soi enää levyautomaatista"9.10.2019 20.00
Vuoden 2018 olutravintolan suosion salaisuus selvisi Helsingissä – "Pint on kunnon pubi, jossa asiakkaat luovat fiiliksen"6.3.2018 08.57

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu