Puheenaihe

Kauppakeskus Ainoassa on laajennuksen jälkeen yli 20 muodin erikoisliikettä – Mukana suomalainen Ivana Helsinki

Ainoaan tulee erilaisia muodin erikoisliikkeitä.

Arkisto/Sirkku Aalto

Uudessa avautuvassa Ainoassa on 20 muodin erikoisliikettä, kuten Ivana Helsinki, Zio ja Peura. Muotiliikkeet kattavat yli 13 000 neliötä Ainoan 50 000 neliöstä.

Ivana Helsingin Paola Suhonen kertoo rakastavansa Tapiolaa, koska alueen design ja arkkitehtuuri sekä puutarhamaisuus viehättävät häntä. Ivana Helsinki esitteli aikoinaan Pariisin muotiviikoilla myös Tapiola-Kauniainen-nimisen mallistonsa.

– Kauppakeskus Ainoa on moderni ihanalla tavalla. Kauppakeskus on designorientoitunut ja sen visuaalisuuteen on panostettu. Mutta kauppakeskus on ennen kaikkea toimiva, Paola Suhonen toteaa tiedotteessa.

Hän uskoo, että Ivana Helsinki -brändi istuu Ainoaan hyvin.

 

Ainoan kaupallinen johtaja Marja-Liisa Neuvonen kertoo tiedotteessa, että alusta alkaen on ollut tarkoitus koota erilaisia brändejä Ainoan katon alle.

– Näin jokaiselle pukeutujalle löytyy jotakin. Olemme iloisia, että olemme saaneet Ainoaan myös suomalaisen muodin valovoimaisia tähtiä, designia, mutta myös entuudestaan kaikille tuttuja kansainvälisiä ketjuja, hän sanoo.

Uusi Ainoa avautuu asiakkaille 24. lokakuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ainoan laajennusosaan Suomessa uusia sisustusliikkeitä Tanskasta ja Saksasta23.8.2019 11.00
Ravintolamaailma ja kymmeniä uusia liikkeitä – kauppakeskus Ainoan laajennus avautuu Tapiolassa lokakuussa24.5.2019 09.24
Ainoa veti yli kuusi miljoonaa kävijää11.2.2019 15.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu