Puheenaihe

Ympäristöarvot ravistelevat nyt myös vaatebisnestä – palkitulla Emma Saariolla on selvä visio, millaista muotia hän haluaa luoda

Vuoden nuori suunnittelija 2019 on Emma Saario. Vieressä seisovalla mallilla on yllään voiton tuonut asu.

Risto Wuolle

– Uskon, että muoti- ja vaatebisnes ovat juuri nyt suuren muutoksen edessä, sillä alan on pakko ottaa ympäristönäkökohdat huomioon entistä enemmän, näin sanoo Aalto-yliopistossa muotoilun laitoksella opiskeleva Emma Saarnio, joka valittiin vastikään Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi 2019.

Omassa suunnittelussaan hän Saarnio haluaakin edistää kestävää, eettistä ja ekologista vaatebisnestä.

– Haluan suunnitella vaatteita, joita ihmiset arvostavat ja haluavat käyttää pitkään, aivan vaatteen elinkaaren loppuun asti.

 

Muotialaa myllää myös digitalisaatio, joka ulottaa lonkeronsa myös perinteisille käsityöläisaloille.

– Digitalisaatio on muuttanut meidän alaamme muodin kaikilla osa-alueilla aina materiaalin valmistuksesta suunnitteluun, myyntiin ja markkinointiin.

Käytännössä digitalisaatio on Saarnion mielestä helpottanut ja nopeuttanut suunnittelu- ja valmistusprosessia monella tavalla.

– Uskon esimerkiksi mittatilausvaatteiden valmistamisen digitekniikan avulla varmasti kasvavan niin, että kuluttajat tulevat saamaan juuri oikean kokoisia vaatteita itselleen. Se taas tulee toivottavasti vähentämään turhaa kulutusta ja pienentämään ympäristökuormitusta. En näe digitalisaatiota uhkana vaan mahdollisuutena uusiin ja parempiin toimintamenetelmiin.

 

Tuusulasta kotoisin oleva Emma Saarnio kertoo tienneensä aina, että haluaa tehdä luovaa työtä. Muotia hän alkoi seurata aktiivisesti jo 13-vuotiaana, ja teini-ikäisenä hän päätyi malliksi.

– Mallintöitä tehdessäni huomasin, että muoti voisi olla muutenkin mielenkiintoinen ala työskennellä, hän kertoo.

Tänä vuonna taiteen maisteriksi valmistuva Saarnio aloitti vaatesuunnittelun opinnot Aalto-yliopistossa heti lukion jälkeen.

Opiskelujen ohessa hän on päässyt tekemään töitäkin. Suomessa hänen näkyvin työnsä lienee presidentin puolison Jenni Haukion viime itsenäisyyspäivän juhlapuku, jonka Saarnio suunnitteli yhteistyössä tekstiilisuunnittelija Helmi Liikasen kanssa. Puku valmistettiin 100-prosenttisesta koivusta tehdystä Ioncell-kankaasta.

 

Tällä hetkellä Saarnio asuu Pariisissa ja työskentelee design-assistenttina Louis Vuittonin miestenvaatetiimissä.

– Olen ollut työharjoittelussa myös J.W. Andersonilla Lontoossa ja työskennellyt eri stylistien assistenttina, hän kertoo.

Saarnio sanoo arvostavansa monia suunnittelijoita, mutta jos täytyisi valita vain yksi esikuva, olisi se japanilainen Rei Kawakubo.

– Ihailen sitä, kuinka vahva ja selkeä visio Kawakubolla on ollut koko uransa ajan. Minusta on myös hienoa kuinka hän on onnistunut yhdistämään työssään taiteen ja bisneksen.

 

Uransa alussa olevana suunnittelijana Saarnio pitää hienona vallalla olevaa trendiä, jossa nuoria tekijöitä ja muotimerkkejä nostetaan esiin. Hän itse haaveilee voivansa työskennellä muotialalla monipuolisesti.

– Naisten- ja miestenvaatesuunnittelun lisäksi minua kiinnostavat muun muassa konseptointi ja stylistin työt. Tavallaan unelmani on se, että minulla ei ole vain yhtä työtä, vaan voin tehdä monipuolisesti erilaisia projekteja. Tulevaisuudessa myös oman yrityksen perustaminen kiinnostaa, hän kertoo.

Valinta Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi tuntuu Saarniosta hienolta.

– On todella hienoa saada tunnustusta kovatasoiselta ammattilaisraadilta, ja se tuntuu hyvältä, että he uskovat näkemykseeni ja haluavat tukea sitä. Toivon, että tämä tuo mukanaan mielenkiintoisia työtilaisuuksia, hän sanoo.

Kuka

Kotoisin: Tuusulasta.

Perhe: Vanhemmat ja veli.

Harrastaa: Tennistä, kitaransoittoa ja musiikkia, elokuvia, valokuvaamista ja maalaamista.

10 vuoden päästä: "Teen jotain mielenkiintoista ja luovaa työtä, johon suhtaudun intohimoisesti".

Tällainen kilpailu

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu on järjestetty vuodesta 1995 alkaen.

Tänä vuonna tehtävänä oli inspiroitua Eino Leinon runoudesta.

Kilpailun voittanut Emma Saarnio sai innoituksensa runosta Nocturne.

Saarnion suunnittelema asu koostuu housuista, kahdesta paidasta, hansikkaista ja takista.

Kilpailun raati luonnehti Saarnion työtä taiteellisesti tasokkaaksi. Raadin mukaan Saarnion asu on käyttövaate, joka toimii samaan aikaan taidenäyttelynä.

Kilpailun raatiin kuuluivat Jaakko Selin, Ritva Falla, Nina Nuorivaara, Taru Marjamaa sekä Katri Niskanen, Hammi Mettinen ja Mari Talka. Lisäksi raadin vierailevana jäsenenä toimi Martta Louekari.

Kilpailun palkinto on 5 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu