Puheenaihe

Frederik lopettaa uransa – muistatko miten "junttidiskon kuningas" teki läpimurtonsa?

Frederikin mukaan Putin-pilkkalaulu on johtanut venäläisten kostotoimiin.

Jari Kupiainen

Viihdetaiteilija Frederik, oikealta nimeltään Ilkka Sysimetsä lopettaa uransa.

Sysimetsä kertoo tiedotteessaan aikovansa vielä vuonna 2020 julkaista kirjan sekä tehdä syksyyn sijoittuvan jäähyväiskiertueen. Myös Frederikin elämästä kertova elokuva on käsikirjoitusvaiheessa.

Hän ilmoitti päätöksestään uuden sinkkujulkaisun yhteydessä.

– Kuten tänään julkaistussa Juodaan ja painitaan -singlessä todetaan: nyt onkin syytä kiittää ja aloittaa juhliminen ja painiminen, Frederik hassuttelee tiedotteessa.

– Kyseessä on Jonne Aaronin hauska sävellys sanoineen, ja me väännettiin tätä biisiä kahdeksan kuukautta Jonnen kanssa. Iso kiitos hänelle kärsivällisyydestä. Jonne on lahjakkaimpia tämän hetken säveltäjiä maassamme, hän jatkaa.

Frederikin pitkään uraan sisältyy ennätykselliset yli 500 biisiä, 36 albumia, 16 kultalevyä ja viisi timanttilevyä. Hän aloitti viihdyttäjän uransa 1960-luvulla Tapani Kansan ja Kristina Hautalan bändien riveissä, ja miehen esikois-soolosingle Kaukana pohjoisessa / Sääli on sairautta ilmestyi vuonna 1968.

Jo ennen tätä Frederik oli mukana kahdella Roosters-yhtyeen äänitteellä. Lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1970, kun Frederik sijoittui kolmanneksi Syksyn sävel -kilpailussa Jos jotain yrittää -kappaleella, joka on sittemmin muotoutunut tunnetuksi myös nimellä Harva meistä on rautaa. Frederik oli mukana kisassa toisellakin kappaleella Lähellä mutta kaukana, joka sijoittui viidenneksi.

Ensimmäisen kultalevynsä hän sai tasan 40 vuotta sitten julkaistusta Tsingis Khan -albumista, joka nimibiisi on edelleen karaokeravintoloiden yksi suosituimmista tulkittavista kappaleista. Lukuisista hiteistä jäävät elämään niin ikään esimerkiksi vuoden 1981 Euroviisukarsinnoissa kuultu Titanic.

Spotifyssa miehen biisit ovat keränneet jo yli kymmenen miljoonaa kuuntelukertaa. Sysimetsä kertoo, miten on ehtinyt nähdä jo kolmen ikäluokan vaihtuvan keikoilla, ja myös musiikkiteollisuuden murros on ollut melkoinen.

– Tuntuu siltä, että olen joutunut monen muun jo iäkkäämmän artistin lailla 'koneiston hampaisiin', mutta silti läpi vuosien olen saanut olla etuoikeutettu siten, että omat kuulijat ja fanit eivät ole koskaan minua hylänneet. Haluankin lähettää rakkautta heille kaikille. Kiitos, Frederik pohtii tiedotteessa.

– Juodaan ja painitaan on sopeva lopetus uralleni, jossa on maisteltu kaikenlaista Marjaa. Juodaan ja painitaan on iloinen bailubiisi, ja kuvastaa hyvin sitä, miten hauskaa Reetu-keikoilla on ollut. Laulut raikukoot ja kalsarit lentäkööt!, hän ilakoi tiedotteessa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu