Puheenaihe

Erikoinen tilanne: tämä infektiotauti leviää Suomessa vauhdilla – mutta sairaiden määrä vähenee

Puutiaisten levittämä borrelioosi yleistyy, mutta siihen sairastutaan nyt silti aiempaa harvemmin.

Kaisa Paastela

Lymen borrelioosi on puutiaisten välittämä infektiotauti, joka on sairastumistilastojen mukaan levinnyt ja yleistynyt viime vuosien aikana.

Turun yliopiston ja THL:n tutkimus osoittaa kuitenkin, että 50 vuotta sitten borreliabakteerille altistuminen oli yleistä ja borrelioosia esiintyi huomattavasti enemmän kuin 2010-luvulla.

Tulos viittaa siihen, että borrelian oireet tunnetaan ja sairastuneet hakeutuvat hoitoon aiempaa useammin, vaikka väestön riski sairastua voi olla aikaisempaa pienempi.

Tutkimusryhmä analysoi vuosien 1968–72 aikana kerättyjä verinäytteitä. Yhteensä 20 prosenttia näytteistä sisälsi borreliabakteeria kohtaan muodostuneita vasta-aineita.

Muutama vuosi sitten julkaistiin samankaltainen tutkimus, jossa käytettiin vuonna 2011 kerättyjä verinäytteitä. Näistä näytteistä vain neljä prosenttia sisälsi vasta-aineita borreliaa vastaan.

Tulokset parantavat tutkijoiden ymmärrystä borrelioosin historiallisesta esiintymisestä.

– Lisäksi tutkimus auttaa suhteuttamaan sairastumisen riskiä nykyään ja aiempina vuosikymmeninä, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu