Urheilu

FC Hongan naiset näyttivät valmentajalle, että yltävät kärkikahinoihin

FC Hongan pelaajat saivat hopeiset mitalit kauden päätteeksi, vaikka viimeinen ottelu päättyi tappioon.

Sirpa Repo

FC Hongan naiset palasivat yhden kauden jälkeen mitalikantaan. Joukkueen SM-hopea varmistui jo useampi kierros ennen kauden loppua. Sekin tiedettiin jo jonkin aikaa, ettei kultaan ole mahdollisuuksia.

Jo runkosarjassa ennen ylempää loppusarjaa espoolaisjoukkue oli toisena.

– Me pelaajat asetimme tavoitteeksemme olla mukana kärkikahinoissa, joten voimme olla tyytyväisiä. Teimme parhaamme, sanoo kapteeni Milla Punsar mitali kaulassaan.

Hän tuumii, että kausi oli pitkä. Ensimmäinen kierros pelattiin jo maaliskuussa.

– Lähdimme kauteen aika nollista. Noin puolet pelaajista oli ennestään toisilleen tuntemattomia ja meillä oli uusi valmentaja. Saimme hitsattua joukkueen hyvin yhteen, Punsar arvioi.

 

Tällä kaudella joukkueen päävalmentajana oli ensimmäistä vuotta Rosa Lappi-Seppälä. Hän myöntää yllättyneensä talvella, kun pelaajat asettivat tavoitteekseen mitalin.

– Ajattelin tuolloin, että oho. Kauden aikana pelaajat ovat yllättäneet minut. Heissä on potentiaalia kehittyä edelleen, päävalmentaja kertoo.

Hänen mukaansa kauteen valmistauduttaessa tiedettiin, että menossa on rakennusvuosi. Siihen nähden hopea on hyvä tulos.

– Onnistuimme erittäin hyvin, Lappi-Seppälä sanoo.

Tällä viikolla joukkueella on vielä muutamat harjoitukset. Sen jälkeen alkaa noin neljän viikon omatoiminen treenijakso. Joukkueen harjoitukset kohti ensi kautta alkavat marras-joulukuun vaihteessa.

– Meillä on vielä kurottavaa tämän kauden mestariin HJK:hon verrattuna.

Vuosi sitten FC Honka oli neljäs.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hopeisilla FC Hongan naisilla viimeinen kotiottelu Tapiolan nurmella11.10.2019 13.30
FC Hongan naisille kutsuja maajoukkueisiin30.9.2019 14.30
FC Hongan naiset kauteen mitalinkiilto silmissä27.3.2019 13.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu