Urheilu

Laaksolahden harjoitusjäähalliin suunnitteilla miljoonan remontti

Tälläkin kaudella Laaksolahden harjoitusjäähallissa järjestetään kiekkokouluja.

Arkisto/Sirpa Repo

Lähes seitsemän vuotta tyhjän panttina seisonutta yksikenttäistä Laaksolahden kaarevaa jäähallia puretaan. Rakennuksen matala osa, jossa on muun muassa kuntosali, on jäämässä paikoilleen.

Espoon nuoriso- ja liikuntajohtaja Martti Merra muistuttaa, ettei vihdoin toteutuva purku vaikuta mitenkään jäätilanteeseen.

– Positiivinen asia on, että alueen jäätilanne paranee ensi vuoden loppupuolella. Silloin nyt purettavan hallin tilalle tulevaan kaukaloon saadaan tekojää. Tälle talvelle sitä ei vielä ehditä saada.

Esille on noussut ajatus, että Espoon Jääurheilun Tuki miettisi tekojään kattamista kuplalla. Tuen toiminnanjohtaja Jari Nyberg korostaa, että asiaa vasta selvitetään.

– Asia on täysin auki. Olemme lähettäneet tarjouspyyntöjä kattamisesta, mutta edes kustannusarviota meillä ei siis ole. Siitäkään ei ole tietoa, olisiko kupla kaupunkikuvallisesti mahdollinen, Nyberg toppuuttelee.

Hän miettii myös sitä, olisiko kupla edes järkevä ratkaisu.

 

Jääurheilun Tuen Laaksolahden harjoitushallin vuokrasopimus on voimassa enää vajaat kolme vuotta. Nybergin mukaan he hakevat kaupungilta 10 vuoden jatkoa vuokrasopimukseen.

– Jos sen saamme, meidän on järkevä remontoida hallia. Järjestelisimme tiloja uudelleen, uusisimme ilmastointia ja jään alle tulisi betonilaatat hiekkapohjan sijaan, Nyberg esittelee.

Halliin saataisiin myös peilisalityyppinen oheisharjoittelutila.

Tällä hetkellä hallia käyttävät Espoon Kiekkoseuran ringeten ja jääkiekon pelaajat sekä harrastekiekkoilijat. Uudistusten jälkeen halli sopisi toiminnanjohtajan mukaan myös taitoluistelijoiden harjoitushalliksi.

Nyberg arvioi, että vuodesta 1997 käytössä olleen hallin muutostöihin menisi reilu miljoona euroa.

Remonttia tehtäisiin kahden vuoden aikana kesäisin, jolloin halli ei muutenkaan olisi käytössä. Muun ajan vuodesta se olisi käytössä normaalisti.

 

Liikuntapalveluiden Merra pitää tärkeänä sitä, että kaupunki jatkaa Laaksolahden harjoitusjäähallin vuokrasopimusta.

Hän ei pidä mahdollisena sitä, että Laaksolahteen rakennettaisiin lähivuosina jäähalli.

– Siihen ei ole varattu rahaa investointisuunnitelmassa, Merra tähdentää.

Hän kuitenkin muistuttaa, että lopulta luottamushenkilöt tekevät päätöksen tässäkin asiassa. Jos he päättävät, että uusi halli nousee, sen rakentamiseen on löydyttävä rahaa.

– Meidän roolimme on antaa vastaus valtuustoaloitteeseen Laaksolahden jääurheilutoiminnan säilyttämisestä. Vastauksemme ydin on, ettei jäähallia ole tulossa.

Kaukaisempaa tulevaisuutta varten Laaksolahden urheilupuiston yleissuunnitelmaan tulee Merran mielestä varata se mahdollisuus, että sinne voi nousta jäähalli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uuden jäähallin kohtalo jäi auki Laaksolahdessa17.10.2019 13.55
Jäähallin purku alkaa Laaksolahdessa, uutta hallia ei ole luvassa ainakaan lähivuosina13.10.2019 09.00
Laaksolahden jäähalli pistetään vihdoin matalaksi, kuntosali säilyy2.2.2019 13.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu