Puheenaihe

Pikkujouluväki löysi uuden bilemestan Helsingistä – "Paikalle tuli vajaat 3 000 vierasta"

The Train Factory täyttyi pikkujouluväestä lauantaina. Teemana tapahtumassa oli sirkus, lavalle nousi nimekkäitä artisteja.

Antti Yrjönen

Ensimmäistä kertaa Helsingissä järjestetyt PikkujouluCircus-bileet onnistuivat hyvin Vallilan The Train Factoryssa 9. marraskuuta.

– Paikalle tuli vajaat 3 000 vierasta. Bändit kehuivat The Train Factorya, sanoivat että tämä on nasta mesta, Jyväskylän Messujen toimitusjohtaja Juha Rahko kertoo.

5664714-n.jpg

Sirkus-teema näkyi tapahtumapaikalla monessa muodossa. Kuva: Antti Yrjönen

Vanhalla konepaja-alueella sijaitsevassa, Yhdysvaltain entisen Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin ostamassa kiinteistössä ei samanlaista biletapahtumaa ole aiemmin järjestetty. PikkujouluCircus on tapahtuma, jossa ruoalla on suuri merkitys. Lisämaustetta toi sirkusteema, joka näkyi siinä, että tapahtuma-alueella esiintyi sirkustaiteilijoita taikatemppuineen ja akrobatioineen.

– Ruokailuksi saattoi valita kolmen ruokalajin pöytiin tarjoillun illallisen tai buffetin. Voi myös valita lipun, joka ei sisältänyt istumapaikkaa ruokailuineen, Rahko jatkaa.

Tarjolla oli myös street foodia. Musiikista huolehtivat Lauri Tähkä yhtyeineen, Vesterinen yhtyeineen sekä Tuure Kilpeläinen Kaihon karavaaninsa kanssa.

– Laurilla oli syntymäpäivä keikkapäivänä, sitä juhlisti kuohujuoma keikan jälkeen, Rahko jatkaa.

5664708-n.jpg

Lauri Tähkän syntymäpäivä osui PikkujouluCircus-keikkapäiväksi. Kuva: Antti Yrjönen

Lähes 3 000 vierasta oli Rahkon mukaan sopiva määrä tapahtumaan, jossa oli myös istumapaikkoja.

– Suuri osa juhlijoista oli naisia. Paljon oli firmojen porukoita, siellä näkyi iltamekkoa ja osa oli pukeutunut enemmän tai vähemmän sirkus-teeman mukaisesti. Ja tarjolla oli totta kai popcornia ja hattaraa.

The Train Factoryn tilaa tullaan remontoimaan edelleen. Rahkon mielestä tila toimi hyvin.

– Tosin siellä on paljon pylväitä, jotka hieman rajoittavat näkyvyyttä lavalle, mutta toisaalta pylväät luovat tilaan omanlaistaan tunnelmaa.

5664697-n.jpg

Tuure Kilpeläinen tunnelmoi The Train Factoryssa. Kuva: Antti Yrjönen

Rahko pitää tilaa kultaakin kalliimpana ja arvokkaampana Helsingille etenkin nyt.

– Livekeikkapaikoista Narinkkatorin The Circus on ilmoittanut lopettavansa ensi kesänä, jo vuodenvaihteessa kiinni on menossa Virgin Oil Co. Uudessa ylioppilastalossa, Rahko sanoo.

Elmun Nosturi on sekin menossa kiinni vuodenvaihteessa, Telakkarannan talo puretaan, eikä Elmu ole vielä löytänyt uutta kiinteistöä keikkapaikaksi.

– PikkujouluCircus onnistui sen verran hyvin, että ensi vuonna aiomme järjestää varmasti vastaavan tapahtuman. Onko se The Train Factoryssa, sitä en vielä osaa sanoa, mutta Suur-Helsingin alueella joka tapauksessa.

5664698-n.jpg

Vesterinen yhtyeineen otti paikkansa The Train Factoryn lavalla. Kuva: Antti Yrjönen

PikkujouluCircus järjestetään loppuvuodesta vielä Jyväskylässä, Mikkelissä, Rovaniemellä ja Vaasassa. Helsingin seudulle pikkujoulutapahtumallaan jalkautuneen Jyväskylän Messujen aikomuksena on "melkoisella varmuudella" järjestää pääkaupunkiseudulla ensi vuonna myös rekry- ja työelämätapahtuma sekä mahdollisesti raha- ja taloustapahtuma.

Jyväskylän Messut Oy on Mediatalo Keskisuomalaisen osakkuusyhtiö. Helsingin Uutisia julkaiseva Etelä-Suomen Media on osa Mediatalo Keskisuomalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaurismäkien ravintolat ja leffateatterit avataan Bruce Oreckin tiloihin Konepajalle – "Pop up -Corona avataan elokuun aikana"18.6.2019 12.15
VR myi viimeisetkin rippeet Vallilan konepajalta – tällainen hotelli suojeltuihin rakennuksiin tulee13.2.2019 13.45
Tuure Kilpeläinen ja Lauri Tähkä jälleen kiertueelle – suosittu keikkatapahtuma tänä vuonna myös Helsinkiin10.7.2019 20.53

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu