Puheenaihe

Taustalla kahden vuoden taistelu, mutta nyt sen pitäisi olla varmaa: Jorvissa avautuu apteekki ensi keväänä

Espoon sairaalan aulassa olevassa tilassa avautuu ensi keväänä apteekki.

Arkisto/Minna Airamaa

Kaksi vuotta kestäneen taistelun jälkeen Jorvissa avautuu vihdoin apteekki maaliskuussa.

Asiasta tiedottaa Suomen Apteekkariliitto.

Jorvia koskeva apteekkilupa on nyt lainvoimainen, joten enää apteekin avaamiselle ei pitäisi tulla esteitä.

Tuleva apteekkari Anssi Pulkkinen kertoo tiedotteessa, että apteekki pyritään avaamaan mahdollisimman pian, näillä näkymin maaliskuun alussa.

Apteekille on varattu Espoon sairaalan aulasta tilat, jotka ovat olleet tyhjillään sairaalan valmistumisesta saakka.

Sairaalan yhteydessä toimiva apteekki on sekä Jorvin sairaalakampuksella asioivien että kaikkien muidenkin käytössä.

Apteekin aukioloajoista päätetään Pulkkisen mukaan vuodenvaihteen jälkeen ja niitä muutetaan tarvittaessa kysynnän mukaan.

Jorviin on toivottu nimenomaan ympäri vuorokauden toimivaa apteekkia. Jorvin apteekkihanke lähti liikkeelle Marika Niemen (kok.), Leena Luhtasen (sd.) ja 49 muun valtuutetun allekirjoittamasta aloitteesta.

Fimea myönsi apteekkiluvan jo syksyllä 2017, mutta apteekki on viivästynyt Espoossa jo toimivien apteekkareiden valitusten vuoksi.

Espoon sairaalan yhteyteen perustettava apteekki on kolmas sairaalan yhteydessä toimiva avohoidon apteekki Suomessa. Viime vuonna apteekit avautuivat Kuopion ja Tampereen yliopistosairaaloiden yhteyteen.

Fimea on myöntänyt luvat myös viidelle muulle apteekille, jotka voivat sijoittua vapaasti ympäri Espoota.

Näiden apteekkien osalta prosessi on edelleen kesken valitusten vuoksi. Luvista valitti ilman lupaa jäänyt proviisori.

Myös Yliopiston Apteekki on saanut apteekkiluvan Espooseen ja aikoo perustaa toimipisteen Isoon Omenaan.

 

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jorvin apteekin kohtalo edelleen avoin – "Riittääkö asiakkaita yöaikaan tarpeeksi"12.9.2019 07.40
Espoon uudet apteekkiluvat kiinnostivat kymmeniä – apteekkisota voi vielä jatkua19.7.2019 06.27
Espoon uusien apteekkien perustaminen etenee vihdoin – apteekkarit luopuivat valituskierteestä11.5.2019 08.10
Espoossa voisi olla uusia apteekkeja jo tänä vuonna – apteekkareilla kuitenkin vielä valitusmahdollisuus3.4.2019 07.15
Espoossa repesi someraivo nettiin ladatusta valittaja-apteekkien listasta – Uusien apteekkien kohtalo edelleen avoin16.3.2018 19.10
Espoolaisapteekkarit haluavat edelleen kumota Fimean päätöksen – "Ensin tulisi määritellä ne sijainnit, joihin apteekki tarvitaan"31.3.2018 07.00
Kuusi uutta apteekkia tulossa Espooseen, apteekkarit nousivat vastarintaan – "Nykyiset turvaavat lääkkeiden saatavuuden"13.12.2017 06.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu