Kulttuuri

Lavalle esiripun takaa – laulaja Krista haluaa jättää jäljen musiikillaan

Krista tekee nyt määrätietoisesti omaa musiikkia.

.

Espoolainen laulaja-lauluntekijä Krista on julkaissut uutta musiikkia. Juuri julkaistu Poissa on Kristan sävellys ja sanoitus ja hän esittää kappaleen duettona biisinkirjoittaja Timo Oivan kanssa.

Toiselta ammatiltaan laulaja-lauluntekijä on Espoon kulttuurikeskuksen tuotantopäällikkö Krista Ruusunen.

Musiikki on aina ollut kiinteä osa hänen persoonallisuuttaan. Hän aloitti pianonsoiton 5-vuotiaana ja teki ensimmäiset omat biisinsä teini-ikäisenä.

 

Suurelle yleisölle Krista on musiikintekijänä vielä tuntematon. Hänen ääntään on kuitenkin kuultu jo isoissakin tuotannoissa – televisiosarjoissa, trailereilla ja kansainvälisesti tunnettujen bändien raidoilla ja kansainvälisessä elokuvamusiikissa. Ääni on kuitenkin ollut anonyymi.

 

Krista Ruusunen on opiskellut sekä tanssia että musikkia ja hän mietti pitkään, kummasta hän tekee ammatin. 15 vuotiaana hän muutti Helsinkiin ja opiskelemaan Sibelius-lukioon.

– Jos olisin lukion jälkeen valinnut muusikon uran, en tekisi musiikkia sellaisella intohimolla kuin teen nyt, 28-vuotiaaksi tanssijana täysipäiväisesti työskennellyt Ruusunen sanoo.

 

Yksi käännekohta oli vuosi 2006, jolloin hän sairastui syöpään. Toivuttuaan hän palasi vähäksi aikaa tanssijaksi ja ryhtyi sitten opettamaan tanssia ja tekemään musiikkia puolityökseen. Pikkuhiljaa paikka lavalla sijoittui myös esiripun taakse.

Vuodet On the Rocksin ohjelmapäällikkönä olivat hyviä oppivuosia, josta saappaat vaihtuivat vähän kerrallaan suuremmiksi. Nyt Krista Ruusunen on työskennellyt Espoon kulttuurikeskuksessa reilun vuoden, ensin kulttuurituottajana ja nyt viimeiset kahdeksan kuukautta talon johtotehtävissä.

 

– Musiikin tekijänä minun tavoitteeni on jättää jälki, Krista sanoo.

Kristan ensimmäinen soolosingle, Kevät, ilmestyi viime vuonna. Musiikkia on nyt valmiina niin paljon, että Kristan pitkäsoitto ilmestyy ensi vuonna.

– Ongelmani on se, että olen liian kunnianhimoinen. Rakennan biisejä kuin Iisakin kirkkoa, hän nauraa.

– Inhosin musiikin teoriaa aina syvästi. En osaa nuotteja kunnolla vieläkään, ja siksi minun pitää äänittää kappaleeni ja selittää yhteistyökumppaneille ajatuksiani. Heidän ansiostaan musiikkini pääsee ulos.

Kristan kappaleet ovat joko mahtipontisia tai minimalistisia periaatteella "nainen ja piano".

 

Esiripun edessä ja takana työskenteleminen ei ole helppo yhdistelmä.

– Minusta löytyy pedantti ja analyyttinen tyyppi ja toisella puolella on taiteilijahörhö.

– Palkkatyössä pitää olla tarkka, ja taiteellinen työ vaatii oman tilansa. Silloin kun talo on tyhjä, saatan soittaa pianoa aamuyöhön asti.

 

Poissa-kappaleen sävellys ja sanoitus Krista, sovitus, tuotanto, äänitys ja miksaus Jaani Peuhu, masterointi Minerva Pappi, Waudio Mastering.

Laulu ja piano Krista, laulu Timo Oiva, rummut ja lyömäsoittimet Thomas Rönnholm, basso Juho Kanervo ja kitara Olli Tanttu.

Julkaisija on Frost Records ja digitaalisesta jakelusta vastaa Distrokid.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu