Puheenaihe

Väitös: Toimitusjohtaja vaarassa saada potkut, jos yritys laiminlyö yhteiskuntavastuunsa

Yhteiskuntavastuulla on kasvava rooli yritystoiminnassa. Kuvituskuva.

Inka Töyrylä

Mitä seurauksia toimitusjohtajille ja hallitusjäsenille on siitä, että heidän yrityksensä jää kiinni yhteiskuntavastuun laiminlyönnistä? Laiminlyönti voi liittyä esimerkiksi yrityksen työntekijöihin, asiakkaisiin, ympäristöön tai yhteiskuntaan.

Hankenissa torstaina väittelevä Niclas Meyer tutkii asiaa tohtorinväitöskirjassaan.

Aiemman tutkimuksen mukaan tällaiset seuraamukset johtaisivat siihen, että yrityksen johto vähentää todennäköisyyttä laiminlyöntiin.

Hankenin tiedotteen mukaan yrityksen jäädessä kiinni yhteiskuntavastuuseen liittyvistä laiminlyönneistä, kustannukset yritykselle, osakkeenomistajille ja muille asianosaisille voivat olla korkeita.

Äärimmäisinä esimerkkeinä esitetään British Petroleumin öljypäästö vuonna 2010 ja Volkswagenin päästöskandaali vuonna 2015 osoittavat.

Julkisuuteen on noussut kuitenkin suhteellisen vähän tietoa siitä, millaisia seuraamuksia tämän tyyppisistä laiminlyönneistä on yrityksen johdolle.

Meyer haluaa avata asiaa väitöskirjassaan.

– Tulokseni osoittavat, että yhteiskuntavastuuseen liittyvien laiminlyöntien jälkeen hallituksen jäsenet menettävät muita hallituspaikkoja, mutta seuraukset toimitusjohtajalle ovat ankarimpia. Tulokset osoittavat, että todennäköisyys, että toimitusjohtaja saa potkut nousee merkittävästi, jos laiminlyönti liittyy luontoon ja hallinnointiin, Meyer kertoo tiedotteessa.

Meyerin mukaan seuraamukset riippuvat olennaisesti käytössä olevasta oikeusjärjestelmästä. Anglosaksisessa oikeustraditiossa seuraukset ovat ankarampia kuin maissa, joiden oikeusjärjestelmä perustuu mannermaiseen oikeuteen. Näihin kuuluvat myös pohjoismaat.

– Tämä on mielenkiintoista siinä mielessä, että mannermaisen oikeustradition maissa yritysten on osoitettu panostavan eniten yhteiskuntavastuuta ajaviin aloitteisiin. Haluan korostaa, että huolimatta siitä, että seuraukset ovat miedompia näissä maissa, yritykset niissä sotkeutuvat laiminlyönteihin harvemmin, Meyer painottaa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu