Puheenaihe

Uudenmaan sotesta tulossa viiden kimppa – "Parempi ja riskittömämpi"

Jatkovalmistelu pohjautuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen neljällä itsehallintoalueella ja Helsingin kaupungilla. Kuvituskuva.

Arkisto / Emma Heinonen

Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin mahdollisen sote-erillisratkaisun selvityksen loppuraportissa esitetään, että jatkovalmistelu pohjautuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen neljällä itsehallintoalueella ja Helsingin kaupungilla. Myös erikoissairaanhoidon järjestämisvastuu olisi ensisijaisesti alueilla. Raportti lähtee lausuntokierrokselle tammikuussa.

Helsinki olisi itsehallintoalueista suurin. Espoo olisi läntisen Uudenmaan itsehallintoalueen suurin kunta. Muut Länsi-Uudenmaan 460 000 asukkaan sote-alueen kunnat olisivat Kauniainen, Kirkkonummi, Siuntio, Vihti, Lohja, Karkkila, Raaseporti ja Hanko. Alue olisi koko maan sote-alueista neljänneksi suurin, Vantaan ja Keravan muodostama alue puolestaan seitsemänneksi suurin.

Esitetty ratkaisu huomioisi Uudenmaan erityispiirteet, ja muutos olisi kokonaisuutena parhaiten hallittavissa. Toimeksianto ei sisältänyt rahoitusratkaisun arviointia.

– Uudenmaan erityispiirteiden huomioiminen sote-uudistuksen valmistelussa ansaitsee kiitoksen. Valtakunnallisen ratkaisun ja perustuslain tiukat reunaehdot huomioiden kuntien keväällä esittämän mallin pohjalta nyt muodostettu erillisratkaisu on parempi ja riskittömämpi kuin yksi, koko Uudenmaan maakunta. Odotamme hyvän kumppanuuden ja tiiviin vuoropuhelun jatkuvan asian jatkovalmistelun kohdalla, painottaa Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori tiedotteessa.

 

Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin sote-erillisratkaisun vaihtoehtoja selvitettiin tiiviissä yhteistyössä alueen kuntien ja Husin kanssa syksyllä. Selvityksessä tarkasteltiin mahdollisen erillisratkaisun perusteluja, perustuslaillisia reunaehtoja ja toteutuksen vaihtoehtoja.

Uudenmaan kuntien esittämä kuntayhtymäpohjainen ratkaisu todettiin perustuslain ja rahoitusjärjestelmän kannalta ongelmalliseksi sovittaa yhteen hallitusohjelman tarkoittamaan valtakunnalliseen ratkaisuun nähden. Nyt esitetty ratkaisu rakentuu kuitenkin kuntien muovaaman aluejaon pohjalle.

 

Hus vastaisi lakisääteisesti kiireellisestä, vaativasta ja yliopistosairaalalle kuuluvasta erikoissairaanhoidosta ja tämän järjestämiseksi tarpeellisesta muusta erikoissairaanhoidosta. Itsehallintoalueiden ja Husin työnjako linjattaisiin tarkemmin järjestämissopimuksessa, jonka perusvaatimukset määriteltäisiin lainsäädännössä.

– Esitettävä malli turvaa sekä vaativan erikoissairaanhoidon järjestämisen Uudellamaalla että HUSin kansallisset vastuut. Malli antaa myös hyvät edellytykset palvelujärjestelmän kehittämiselle, toteaa toimitusjohtaja Juha Tuominen tiedotteessa.

 

Kuntaministeri Sirpa Paatero on tyytyväinen selvitystyön lopputulokseen.

– Hienoa, kun alueen kunnat ja Hus ovat löytäneet valmistelijoiden kanssa yhteisen näkemyksen. Tämä kertoo kuntien kyvystä ratkaista isoja haasteita yhdessä sopien, toteaa Paatero.

Ehdotukset vaativat monelta osin jatkovalmistelua. Jatkovalmistelussa on tärkeää huomioida yleisemmät vaikutukset kuntien talouteen ja pitkän aikavälin kestävän kasvun edellytyksiin Uudellamaalla ja koko maassa. Lainsäädännöllinen toteutus ratkaistaan sote-uudistuksen lainsäädännön kokonaisuuden valmistelun yhteydessä.

 

Työryhmän puheenjohtaja, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru antaa tunnustusta kaikille selvitystyössä olleille mutta muistuttaa, että työ jatkuu.

– Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus selvittää Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin erillisratkaisun yhteistyössä alueen kuntien kanssa tämän vuoden loppuun mennessä. Näin olemme nyt tehneet. Haluan omasta ja koko hallituksen puolesta kiittää ohjausryhmän jäseniä kovasta työstä ja hyvästä yhteistyöstä. Työtä vielä riittää, ja yhteistyötä tarvitaan myös jatkovalmistelussa.

Edit: Juttua täydennetty 20.12.2019 klo 10.18

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Soten kustannuksissa merkittäviä alueellisia eroja – pienimmät menot Uudellamaalla, korkeimmat Itä-Savon alueella12.12.2019 05.50
Finnwatch: Sote-firmat kiertävät verovastuuta uusin keinoin – Mehiläinen ja Attendo pärjäsivät heikoimmin vertailussa29.5.2019 10.16
Antti Rinne: Soteen tulee 18 maakuntaa ja pk-seudulle erillisratkaisu – HS: Keskusta saamassa toivepotin23.5.2019 10.05
Uutissuomalaisen USU-gallup: Yli puolet suomalaisista ei usko sote-uudistuksen läpimenoon seuraavalla hallituskaudella13.4.2019 09.14
Eduskuntaan pyrkivä Husin entinen toimitusjohtaja rehvastelee taistelleensa 829 päivää soten kaatamiseksi – Somekansa pillastui: "Missä puolueettomuus?"11.3.2019 19.50
Sote-haaveisiin kului 200 000 000 euroa – näin Sipilän kuningashanke ajetaan alas8.3.2019 17.08

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu