Urheilu

Indiansin ja Oilersin derby tarjosi jännitystä koko rahan edestä

Oilers ja Indians kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä.

Sirpa Repo

Espoolaiset salibandyliigajoukkueet tarjosivat runsasmaalisen derbyn. Metro-areenalla saatiin jännittää voittajaa kolmannen erän viimeiselle minuutille asti, kun tilanne oli 6–6.

Vierasjoukkue Oilers oli tälläkin kertaa parempi suuressa hallissa pelatussa paikallistaistossa. Matias Veikkoja iski voittomaalin alivoimalla 31 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.

Oilers on nyt voittanut kaikki Metro-areenalla pelatut derbyt.

Viimeisintä oli todistamassa 2 792 katsojaa.

Ottelu alkoi kuitenkin Indiansin maaleilla. Ensimmäiselle tauolle lähdettiin tilanteessa 2–1. Toisen erän jälkeen maalit olivat 5–3.

Päätöserässä Oilers tuli takaa tasoihin ja vielä ohikin. Indiansin kapteeni Valtteri Kainulainen nosti joukkueensa vielä mukaan peliin voitosta tasoittamalla tilanteeksi 6–6 nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa.

Oilersin jäähy koitui kuitenkin Indiansin kohtaloksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Indians ja Oilers vastakkain – Espoon salibandyderby ei voi päättyä tasapeliin15.12.2019 13.30
Salibandyliiga: Espoolaisjoukkueet hakevat parempaa kautta21.9.2019 08.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu