Kulttuuri

Dilemma tekee musiikkia omien idoliensa kanssa – uusi single syntyi Apulannan Toni Wirtasen kanssa

Suomalaisartisti Dilemma sanoittaa omia elämänkokemuksiaan musiikiksi. Espoon Niittykumpu oli keskeinen paikka räppärin elämässä siihen asti, kun hän muutti Helsinkiin ja aloitti koulun uudella yläasteella.

Pienikokoinen, tanssia harrastava ja piirtämisestä ja kirjoittamisesta pitävä ei mahtunut muottiin ja häntä alettiin kiusata.

Dilemma kääntää kokemuksiaan voimavaraksi. Ensimmäinen albumi, Feenix, valmistui muutama kuukausi sitten. Nyt Dilemma julkaisee taas uutta musiikkia.

Pian julkaistavan (10. tammikuuta) uuden biisin aihe on raju: itsemurha. Toivo-niminen kappale on syntynyt yhteistyössä Apulannasta tutun Toni Wirtasen kanssa. Levy-yhtiö on KHY Suomen Musiikki Oy.

– Toivo-biisillä tahdon kumota itsesääliin ja masennukseen liittyvää peittelyä. Kaikkiin tunteisiin on oikeus ja toivon voivani elää sellaisessa yhteiskunnassa, missä meistä ollaan kiinnostuneita myös silloin kun voimme huonosti, Dilemma sanoo.

– Pahaan oloon liittyy usein häpeää ja olen kokenut sitä myös itse. Tästä ääneen puhuminen on kuitenkin ollut vapauttavaa.

Dilemma on luonut muusikon uraa määrätietoisesti, ja hän on päässyt tekemään musiikkia ihailemiensa artistien kanssa. Yksi heistä on Toni Wirtanen. Biisillä on tarina.

– Mulla on video, missä laulan Apulannan Reunalla-biisiä lapsena. Oon siinä ehkä 8-vuotias. Se taitaa olla ensimmäinen suomeksi laulettu biisi, mistä innostuin. Toni artistina jätti sillo lähtemättömän vaikutuksen. Mulla on ollu missiona tehä biisi kaikkien lapsuuden sankareiden kanssa ja Toni on ehdottomasti yksi niistä, Dilemma kertoo.

Toivon Dilemma sanoo kirjoittaneensa keskellä yötä omassa sängyssään.

– Tonin numeron sain ilman sen omaa hyväksyntää ja se oliki vähä närkästyny, kun tuntematon tyyppi soittaa ja pyytää biisiinsä.Toni päätti kuitenkin selvittää, mikä oon miehiäni ja lopulta innostu niin paljon että tuli mukaan.

Dilemman mukaan omasta pahasta olosta puhuminen on pelottavaa.

– Ja samaan aikaan helkkarin vapauttavaa. Biisi oli kivuliasta kirjoittaa, mutta julkaiseminen on helpottavaa. Vähän kun tiputtais painavan repun olkapäiltä pitkän matkan päätteeksi, hän vertaa.

Viime syksynä julkaistu Feenix-albumi syntyi kipeiden kokemusten pohjalta.

Räppäri iloitsee siitä, että ihmiset ovat löytäneet hänen musiikkinsa. Hänellä on hienoja kohtaamisia kuuntelijoiden kanssa päivittäin.

Dilemma tunnustaa välillä hätkähtävänsä omaa avoimuuttaan.

– Kuuntelen jotain just nauhotettua biisiä ja oon sillee, että huh-huh pitääks tääki nyt kaikille kertoa. Se on kuitenkin mun tapa tehä enkä tiedä mitään muuta. Puhun suoraan ja niinku asiat on. Biisit julkastua oon huomannu, miten sitä ominaisuutta arvostetaan ja aion toimia niin myös jatkossa.

– Toivo-biisi on uuden alku. Kaikki näyttää ja kuullostaa just siltä miltä pitää. Tunnen suonissa asti, että hyviä juttuja tulee tapahtumaan ja tästä tulee hieno vuosi meille kaikille.

Dilemma on kasvanut kiusatusta altavastaajasta musiikkilähettilääksi koulukiusaamista ja väkivaltaa vastaan – ”arkienkeliksi”. Hänen työtään on huomioitu muun muassa Hyvä teko lapselle -tunnustuksella, jonka myöntämisessä myös Tarja Halonen oli mukana.

Dilemma julkaisi elokuussa debyyttialbumin Feenix, jossa on vierailijoina muun muassa Paleface, Mira Luoti, Antti Railio ja Pelle Miljoona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu