Puheenaihe

Saunalahdessa asuvan naisen paketti päätyi kilometrien päähän Nöykkiöön – Posti kertoo, miten paketteja ohjaillaan

Postilla on Espoossa 57 pakettiautomaattia.

Sirkku Aalto

Postin asiakas voi Espoossa joutua hakemaan pakettinsa pitkänkin matkan päästä, vaikka paketin olisi tilannut saapumaan lähelle kotia.

Saunalahdessa asuva Salme Blomster kertoo pyytäneensä paketit Saunalahdessa tai Kivenlahdessa sijaitseviin Postin pisteisiin. Toisinaan hän on kuitenkin joutunut noutamaan paketteja Postin pisteestä Nöykkiöstä kilometrien päästä kotoaan.

– Jos minulla ei olisi autoa, se olisi minulle mahdoton paikka hakea paketti, Blomster kertoo.

 

Postin aluepäällikkö Kari Niukkanen ei tunne kyseistä tapausta, vaikka palautetta vääriin paikkoihin päätyneistä paketeista tuleekin silloin tällöin.

Tapauksen taustalla voi Niukkasen mukaan olla se, että jokaiselle Postin pakettiautomaatille on nimetty niin sanottu kotiposti. Jos automaatti on täynnä tai paketti on sinne liian iso, paketin pitäisi ohjautua tähän kotipostiin.

– Jos paketti on tilattu Saunalahteen ja automaatti siellä on täynnä, paketin kuuluukin mennä Nöykkiöön, joka on samaa postinumeroaluetta.

– Kivenlahdesta paketin ei pitäisi ohjautua Nöykkiöön. Silloin taustalla on jokin virhe, Niukkanen lisää.

 

Myös Laajalahdessa asuva kaupunginvaltuutettu Jyrki Kasvi (vihr.) kertoi tällä viikolla Twitterissä, että paketteja joutuu noutamaan milloin mistäkin päin Espoota. Hän tilaa paketteja Postin automaatteihin Laajalahteen ja Mankkaalle.

– Hihasta ravistaen yli puolet paketeista menee jonnekin muualle, Kasvi kommentoi puhelimitse ja kertoo hakeneensa paketteja ainakin Kilosta ja Otaniemestä.

Kasvin käyttämän mankkaalaisautomaatin pakettien pitäisi Kari Niukkasen mukaan tarvittaessa ohjautua Sellon K-Citymarketiin ja laajalahtelaisautomaatin pakettien Tapiolan postiin.

– Jos paketti on automaattiin mahtumattomana mennyt muualle, tuntematta tapausta tarkemmin uskon, että syynä on ollut Postin ohjausvirhe, Niukkanen sanoo.

 

Postin asiakas voi verkossa tai puhelinsovelluksella ohjata paketin saapumaan itselleen sopivimpaan pakettiautomaattiin tai noutopisteeseen. Jos paketti menee silti muualle kuin valittuun automaattiin tai sen kotipostiin, Niukkanen kannustaa ottamaan yhteyttä Postin asiakaspalveluun.

– Tilanne kannattaa selvittää heidän kanssaan ja pyytää ohjaamaan paketti tarvittaessa uudestaan oikeaan paikkaan, jos kyseessä on virheohjaus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uutissuomalainen: Kirjepostista tehtyjen valitusten määrä kasvoi viime vuonna selvästi – eniten valituksia Postin jakelusta7.1.2020 08.46
Posti nostaa ja laskee hintojaan reippaasti – myös maksuvyöhykkeisiin tulee muutoksia30.12.2019 11.48
Kiina-pakettien postimaksuihin roimat korotukset – ensimmäinen hinnannousu jo 1.1.20202.12.2019 11.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu