Puheenaihe

Valtion mökkikauppa nostatti kiistan, joka päätyi käräjille – perättömistä väitteistä tuhansien eurojen sakot ja korvaukset

Valtion myymä kiinteistö sijaitsee komealla paikalla Humaljärven rannalla.

Valtion ja kahden yksityishenkilön loma-asuntokaupasta Kirkkonummella kehkeytynyt kiistely päätyi käräjäoikeuteen, joka on tuominnut tuntuvat sakot ja korvaukset kauppaa kritisoineille kahdelle miehelle.

Tapaus juontaa juurensa vuonna 2017 tehtyyn kiinteistökauppaan. Valtio eli Senaattikiinteistöt myi Teknillisen korkeakoulun käytössä olleen virkistys- ja kokouspaikan Humaljärven rannalla.

Kiinteistö oli julkisesti myynnissä avoimella tarjouskaupalla, ja se myytiin noin 450 000 eurolla yksityishenkilöille.

Kiinteistön alueella oli ollut pitkään uimapaikka, jota ainakin osa kyläläisistä Veklahdessa oli käyttänyt. Yleiskaavassa alue on virkistysaluetta.

Kaupasta syntyi kylällä keskustelua ja vastustustakin. Erityisesti asialla oli kaksi mieshenkilöä, joista toinen lähetti lehdistötiedotteen ja arvosteli kauppaa Facebookissa.

Kiinteistökauppa oli esillä kunnanhallituksessakin, koska kunnalla on tietyissä tapauksissa etuosto-oikeus yli kahden hehtaarin kiinteistöihin. Kunta ei käyttänyt oikeuttaan.

Asia oli myös rakennuslautakunnan käsittelyssä, kun uudet omistajat hakivat kiinteistölle käyttötarkoituksen muutosta.

Kaupasta julkaistu kirjoittelu ja myös kiinteistön alueella liikkuminen vietiin käräjille, jossa kiinteistön ostaneet uudet omistajat vaativat oikeutta.

Syyttäjän mielestä kyseessä oli kunnianloukkaus ja kotirauhan rikkominen, johan mieshenkilöt olivat syyllistyneet.

Kauppaa arvostelevassa kirjoittelussa puhuttiin laittomasta kiinteistökaupasta ja viitattiin syyttäjän mukaan jopa korruptioon, johon toinen kiinteistön ostanut henkilö liitettiin.

Miehet olivat syytteen mukaan lisäksi tunkeutuneet useita kertoja oikeudettomasti kotirauhan suojaamaan paikkaan eli kiinteistön pihapiiriin.

Vastaajat kiistivät kaikki syytteet ja vaativat niiden hylkäämistä. Toinen miehistä myönsi tehneensä lehdistötiedotteen ja julkaisut Facebookissa.

Mutta se ei hänen mielestään sisältänyt kunniankoukkauksen tunnusmerkistön täyttäviä väitteitä.

Molemmat vastaajat totesivat käyneensä muutamia kertoja asianomistajan kiinteistöllä, mutta kiistivät kotirauhan rikkomisen.

Käräjäoikeus yhtyi pitkälti syyttäjän vaatimuksiin ja tuomitsi molemmat miehet sakkorangaistukseen ja määräsi vahingonkorvauksia.

Toinen miehistä sai 50 päiväsakkoa, yhteensä 1 350 euroa. Tuomio tuli kunnianloukkauksesta ja hallinnan loukkauksesta.  

Oikeus katsoi, ettei kyseessä ollut kotirauhan rikkominen, vaan lievempi hallinnan loukkaus.

Oikeus totesi toisen oikeudessa olleen miehen syyllistyneen hallinnan loukkaukseen, josta määrättiin 20 päiväsakkoa, joka kyseisessä tapauksessa on 1 360 euroa.

Lisäksi tuomitut määrättiin maksamaan yksin ja yhteisesti yli 10 000 euroa korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja asianomistajille.

Päätös on annettu Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa 24.1. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Valtion myymästä rantamökistä nousi sitkeä kiista − tontin historia sivuaa Neuvostoliittoa, Hannu Karpokin reposteli hanketta1.10.2018 09.08
Mökkikaupasta roihahti raju naapurikiista Kirkkonummella – tästä nousi kohu jo Karpon aikaan 198527.11.2017 19.32
Valtio pisti myyntiin ”kesäparatiisin” komella järvinäköalalla: Samalla paikalla valvottiin Neuvostoliiton rajaa – katso kuvat! 30.5.2017 19.37

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu