Urheilu

Oittaalla päästiin hiihtämään kilpaa

Marjon Hiihtojen sprinttiin, joka kisattiin poikkeuksellisesti Oittaalla, ilmoittautui 320 hiihtäjää. Ennen kisaa hiihtäjät tutustuivat latuun.

Sami Tahvanainen

Marjon Hiihtojen ensimmäinen osa saatiin kilpailtua viikonloppuna Oittaalla. Sprintti oli siirretty sinne, koska Leppävaarassa ei pystytä hiihtämään.

Kilpailu muuttui paikanvaihdon myötä kansalliseksi. Samalla kertaa ratkottiin Hiihtoliiton eteläisen alueen sprinttien mestaruudet.

Kilpailuun ilmoittautui 320 hiihtäjää Suomesta ja Virosta.

Kilpailun johtaja Matti Heikkilä kertoo, että osallistujia oli enemmän kuin missään muussa sprinttikisassa tällä kaudella tähän mennessä.

Heikkilä antaa kiitosta Espoon kaupungin liikuntatoimen latuporukalle, joka oli Petri Forsmanin johdolla erittäin hyvin tukemassa kilpailun järjestämistä poikkeusolosuhteissa.

Marjon Hiihtojen toinen osa eli perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailu on siirretty helmikuun loppupuolelle. Tavoitteena on, että se voitaisiin järjestää Leppävaarassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu