Puheenaihe

Jorvi siirtyy Apottiin lauantaina – päivystys saattaa ruuhkautua, kiireettömiä aikoja tarjolla vähemmän

Jorvin sairaala palvelee Apotin käyttöönottovaiheen aikana normaalisti, mutta päivystys saattaa ruuhkautua.

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Potilas- ja asiakastietojärjestelmä Apotti otetaan käyttöön Jorvin sairaalassa lauantaina. Lisäksi Apotti-järjestelmä otetaan käyttöön psykiatrian, naistentautien ja synnytysten yksiköissä sekä useilla sairaanhoitoalueilla.

Apotin tekninen käyttöönottovaihe kestää noin kuukauden. Sen aikana Jorvin sairaala palvelee potilaita ja asiakkaita normaalisti, mutta päivystys voi ruuhkautua.

 

Muutoksen takia kiireettömiä vastaanottoaikoja on aluksi tarjolla tavallista vähemmän.

– Siten yhdelle potilaalle on enemmän aikaa, kun tietojen kirjaaminen kestää vähän kauemmin, kertoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Hus Helsingin yliopistollisesta sairaalasta.

Jos tilanne ei uhkaa henkeä, ennen päivystykseen lähtöä olisikin hyvä soittaa Päivystysavun maksuttomaan numeroon 116 117 tai ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan, mikäli se on auki.

 

Apotin myötä Husin potilaiden ja asiakkaiden ulottuville tulee myös sähköisen asioinnin palvelu Maisa. Palvelua voi käyttää verkossa ja mobiilisovelluksella ja sen pitäisi helpottaa asiointia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

– Lääkäriä tai hoitajaa voi olla vaikea saada puhelimitse kiinni tai sitten heillä on tietty soittoaika viikossa, esimerkiksi puoli tuntia perjantaisin. Maisalla asian voi hoitaa lähettämällä viestin, joka on saman tien ammattilaisten luettavissa, Mäkijärvi kertoo.

– Samoin ammattilaiset voivat ottaa yhteyttä potilaaseen ja toimittaa hänelle hoito-ohjeita tai laboratoriotuloksia silloin, kun heillä on sopiva aika tehdä se.

 

Maisan ominaisuudet laajenevat vähitellen niin, että lopulta sillä voi esimerkiksi varata ja peruuttaa aikoja, tarkastella tutkimustuloksia ja vastata kyselyihin ennen vastaanottoa. Entä jos potilas ei jostain syystä voi hoitaa asioitaan verkossa tai mobiilisovelluksella?

– Jos lähipiirissä ei ole IT-taitoisia henkilöitä, niin asioita voi edelleen hoitaa myös perinteisiä kanavia pitkin. Mikään nykyisistä kanavista ei mene tämän takia kiinni, Mäkijärvi sanoo.

 

Maisa on jo käytössä Peijaksen sairaalassa Vantaalla ja Vantaan kaupungilla. Mäkijärven mukaan sekä ammattilaisten että kansalaisten kokemukset Maisasta ovat olleet myönteisiä.

Monet ovat saattaneet jo ennen Maisaa tottua käyttämään Omakanta-palvelua, jossa voi katsoa terveystietoja ja reseptejä, pyytää reseptien uusimista sekä tallentaa elinluovutus- ja hoitotahdon. Esimerkiksi Vantaa suosittaa verkkosivuillaan kuitenkin käyttämään mieluummin Maisaa, koska siinä on enemmän mahdollisuuksia sähköiseen asiointiin kuin Omakannassa.

 

Odotukset Maisa-palvelun suhteen ovat Husissa korkealla.

– Odotamme, että sähköinen asiointi helpottaa ja sujuvoittaa merkittävästi palvelua niin kuin se on tehnyt muillakin toimialoilla. Melkein koko muu yhteiskunta on jo sähköistynyt, mutta sosiaali- ja terveydenhuolto on tullut hieman perässä, Mäkijärvi sanoo muun muassa pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin viitaten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jorvissa edessä rakentamisen vuodet: 225 miljoonan euron uudisrakennuksen suunnittelu etenee, lastenosasto puretaan, leikkausosasto remontoidaan14.11.2019 06.45
Päivystysavun numerossa ollut pahimmillaan jopa tunnin jono, osa soitoista turhia – "Kysellään esimerkiksi labratuloksia"17.11.2019 07.00
Päivystysavusta jo tuloksia: Lyhentänyt potilaiden odotusaikaa yli puolella tunnilla, valtaosa soittajista ohjattu muualle kuin päivystykseen 1.3.2019 06.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu