Puheenaihe

Taas liikennejärjestelyjä ja kaistojen sulkemisia Turunväylällä – työt alkavat ensi viikolla

Vilkkaasti liikennöidylle Turunväylälle asennetaan vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit. Arkistokuva.

Arkisto/ Klaus Nurmi

Turunväylälle eli valtatie 1:lle asennetaan vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit Kehä III:n ja Munkkivuoren välille tämän vuoden aikana. Työt vaikuttavat liikenteeseen.

Vaihtuvilla nopeusrajoituksilla haetaan sujuvuutta liikenteelle vilkkaalla valtatieosuudella, tiedottaa Väylävirasto. Nopeusrajoituksia ohjataan ennakoivasti ruuhkien, sään ja kelien perusteella.

Hankkeessa rakennetaan lisäksi tiedotusopasteita, varoitusmerkkejä, liikenteenmittauslaitteita ja kaksi sääasemaa.

Väylän mukaan uuden liikenteenhallintajärjestelmän avulla tienkäyttäjiä pystytään tiedottamaan tarkemmin liikenteen häiriöistä ja niiden sijainnista.

 

Rakennustyöt tehdään pääosin keväällä ja kesällä ja järjestelmää testataan ensi syksynä. Uusi liikenteenhallintajärjestelmä ja opasteet on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden loppuun mennessä.

Työt maastossa alkavat helmikuussa viikon 8 alussa kaivuutöillä. Kaivuutyöt liittyvät kaapelien suojaputkien ja kaivojen sekä opasteiden perustusten asentamiseen.

Ensivaiheessa rakennustyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Turunväylällä, Kehä III:n läheisyydessä. Vaikutusalue vaihtelee töiden etenemisen mukaan.

Nopeusrajoitus työalueella on vähintään 60 kilometriä tunnissa. Kaistoja suljetaan tarvittaessa ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Hankkeen kustannusarvio on 4,5 miljoonaa euroa. Kustannukset jaetaan Väylän ja Espoon kaupungin kesken.

Hankkeen urakoi Normiopaste Oy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uuden sillan rakentaminen myllää tieverkkoa Turunväylällä – näin liikenne muuttuu maanantaina6.9.2019 12.20
Joululahja autoilijoille: Turunväylän lisäkaistat avautuvat liikenteelle tiistaina – yhdeksän kuukautta etuajassa10.12.2018 10.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu