Kulttuuri

Iloa ja jännitystä jo 45 vuotta – Teatteri Hevosenkenkä katsoo luottavaisena tulevaisuuteen

Teatterinjohtaja Kirsi Siren luokkakuvassa teatterin historiallisten hahmojen kanssa. Hän toivoo, että näyttely voidaan avata yleisölle koronavirusepidemian jälkeen.

Anneli Tuominen-Halomo

Espoon vanhin ammattiteatteri ja Suomen vanhin lastenteatteri, Teatteri Hevosenkenkä täyttää 45 vuotta.

Idea lastenteatterista syntyi, kun sisarukset, lavastaja Sara Siren (silloin Popovits, 1947–2002) ja ohjaaja Kirsi Siren (silloin Aropaltio) söivät raparperipiirakkaa. Voisivathan he tehdä muutakin kuin syödä raparperipiirakkaa!

 

Naiset käärivät hihansa ja alkoivat ideoida lastenteatteria. Aina kun tuntui vaikealta, he ottivat käyttöön sloganeita. Rohkea rokan syö -sanonta muuttui muotoon "Rohkea rotan syö".

– Yksi tärkeä ohjenuora oli, että mitä hyvänsä teemmekin, tehdään se omalta pohjalta, Kirsi Siren sanoo.

 

Edelleen käytössä oleva lausahdus on se, että "hyvä kun tässä hommassa on jotakin kotikutoista".

– Lastenteatteria ei erota toisista teattereista muu kuin se, että se on tehtävä paremmin, Kirsi Siren huomauttaa.

Yksi parhaista kiitoksista esityksen jälkeen on se, että joku huomaa aikuisten nauttineen esityksestä yhtä paljon kuin lapset.

 

Satujen koti, Teatteri Hevosenkenkä, on keidas kasvavassa kaupungissa Juhannusmäellä. Pienestä alusta on kasvanut monipuolinen kokonaisuus. Juhannusmäellä ensimmäinen oma näyttämö oli kansakoulun sivurakennuksessa. Sisällä oli talvella niin kylmä, että villahousut olivat tarpeen.

Vesijohtoa ei ollut, ja tarpeillaan piti käydä puuceessa.

Sekin on merkittävää aikaa teatterin historiassa, että näytöksiä järjestettiin Kansallisteatterin Willensaunassa vuodesta 1979 alkaen. Yhteistyötä tehtiin 22 vuotta.

 

Tuohon aikaan nuket olivat paljon nykynukkeja isompia. Näyttelijät liikuttelivat nukkeja pitkän ja korkean sermin takana.

Tuolloin tuli mukaan teatterikoulussa opiskellut Terhi Panula.

– Se oli fantastista koulutusta. Esityksen lavastustakin ideoitiin yhdessä. Vietin kaikki illat teatterilla ja sain valtavasti oppia muun muassa näyttelijä Paavo Pentikäiseltä, Panula muistelee.

 

Teatteri Hevosenkenkä on myös merkittävä kulttuuriviejä. Vuonna 1987 Fusako Kurahara kävi tutustumassa Kirsiin ja teatteriin. Siitä alkoi teatterivierailujen sarja, joka on toteutettu joka syksy. Viime vuonna japanilaiskatsojat näkivät Kaunotar ja Hirviö -esityksen. 12 päivässä järjestettiin 13 esitystä.

 

Juhlavuoden kunniaksi Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilaan on koottu nostalgisia nukkeja vuosien varrelta ja muita muistoja, kuten lehtileikkeitä.

Koronavirusepidemian vuoksi näyttely ehti olla avoinna vain muutaman päivän.

– Tavoitteena on, että tilanteen normalisoituessa näyttely jatkuisi kesäkuun ja elokuun ajan, jolloin voisimme järjestää ohjelmaa Espoo-päivänä, Kirsi Siren toivoo.

 

Kaikki kevään tapahtumat kotiteatterissa on peruttu, samoin kiertue-esitykset ja Pohjois-Ruotsin kaksikielinen kiertue.

– Jo varattuja lippuja pyritään vaihtamaan lahjakorteiksi tai vaihtamaan liput syksyn esityksiin.

– Syyskaudella jatketaan Aladdinin esityksiä ja Viirua ja Pesosta myydään syksyn kiertueelle. Syksyn ensi-ilta Villa Koiranen on päätetty siirtää ensi vuoden helmikuuhun.

 

Esitysten peruuntuminen tuntuu teatterin taloudessa, mutta sitä pyritään paikkaamaan syksyn esityksillä.

– Aion vetää kunnialla tämän katastrofin yli, Kirsi Siren huokaa.

Teatterin väki tekee erilaisia etätöitä ja kaksi teknikkoa käyttävät poikkeuksellisen tilanteen valonheittimien puhdistamiseen ja näyttämön korjaamiseen.

Historiaa

Laajentumisen vuosikymmenet

Ensimmäinen ensi-ilta oli 26.10.1975 Etelä-Espoon yhteiskoulussa Luova-Espoo -viikolla.

1982 muutto Kokinkylän vanhan kansakoulun teatteriksi kunnostettuun päärakennukseen.

Vuonna 1990 saadaan 130-paikkainen nouseva katsomo.

Ruotsinkieliset esitykset alkoivat 1998.

Vuonna 2000 Espoo ja opetus- ja kulttuuriministeriö rakennuttavat galleriaosan teatterirakennuksen yhteyteen.

Lelumuseo Leikkilinna siirtyy Teatteri Hevosenkengän kannatusyhdistyksen omistukseen vuoden 2009 lopussa.

Uudisrakennus Tusculum, joka palvelee muun muassa taideterapiaa, avattiin lokakuussa 2018.

Teatteri Hevosenkengällä on takanaan 116 ensi-iltaa.

Miljoonan katsojan raja ylittyi jo viisi vuotta sitten.

Kani Untuvakerä, joka sai ensi-iltansa vuonna 1994, on edelleen ohjelmistossa.

Muita supersuosittuja esityksiä ovat olleet Kummituskekkerit (2007), Lumikuningatar (2014) ja Tatu ja Patu Supersankareina (2015).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Teatteri Hevosenkenkä täyttää 45 vuotta – Aladdin ja taikalamppu aloittaa juhlavuoden15.2.2020 08.05
Jo 13. kerta – Teatteri Hevosenkenkä syksyllä Japaniin18.4.2019 19.00
Tusculum on unelmien täyttymys – Teatteri Hevosenkengän laajennus palvelee sekä aikuisia että lapsia21.10.2018 08.15
40 vuotta lastenteatteria – Kirsi Siren ja Teatteri Hevosenkenkä palkittiin9.3.2015 13.19

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu