Espoo jättäytyi pois potilastietojärjestelmä Apotista seitsemän vuotta sitten – nyt tuli kiire päästä mukaan

Apotti on jo käytössä Vantaalla ja HUS:n sairaaloissa kuten Jorvissa.

Johanna Erjonsalo

Espoon kaupungille tuli kova kiire päättää osallistumisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä Apottiin, jonka kehitystyöstä Espoo hyppäsi pois seitsemän vuotta sitten.

Helsingin seudun kaupunkien ja HUS:n kehittämä uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä on valtaisa hanke, joka on saatu jo osittain käyttöön.

Espoo on pyrkinyt itsenäisesti kehittämään omia järjestelmiään, mutta viime kuukausina Apottiin mukaan lähtö on tullut yhä todennäköisemmäksi.

Apottia varten perustettu yhtiö on jo aiemmin ilmoittanut, että mukaan Oy Apotti Ab:hen pääsee mukaan osakkaaksi 20.4. saakka. Sen jälkeen portti menee kiinni.

Espoon kaupunginhallituksen on määrä käsitellä Apotti-yhtiön osakkuutta ensi maanantaina. Jos päätös syntyy, kaupunginjohtajalle tulisi oikeus allekirjoittaa sopimukset.

Lopulliseen päätökseen tarvitaan kuitenkin valtuuston hyväksyntä.

Espoon nopeaa käännöstä Apotti-asiassa perustellaan sillä, että arviot eri vaihtoehtojen hyödyistä ja riskeistä ovat muuttuneet merkittävästi.

Muuttuneessa tilanteessa Apotti-järjestelmän arvioidaan olevan tarjolla olevista vaihtoehdoista paras Espoon sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakas- ja potilastietojärjestelmäksi.

Apotin puolesta puhuu se, että järjestelmä on valmis ja siinä ovat mukana muun muassa naapurikaupungit, Kirkkonummi ja HUS.

Nykyiset Apotin osakkaat eivät päästä Espoota mukaan halvalla, myös uusien osakkaiden on maksettava erittäin suuria järjestelmän kehityskustannuksia.

Espoo on laskenut, että vuosittaiset ylläpitokustannukset eivät poikkea merkittävästi kaupungin nykyisen järjestelmän ylläpitokustannuksista, mutta investointikustannukset ovat merkittävät.

Apotti Oy:n laskutus Espoon kaupungille olisi kymmenessä vuodessa yhteensä noin 135 miljoonaa euroa.

Apotti voisi olla käytössä Espoon kaupungilla tai mahdollisesti perustettavalla Länsi-Uudenmaan sotealueella vuonna 2023.

 

Lisää aiheesta

Apotti ei tuonut ruuhkaa Jorvin päivystykseen4.2.2020 09.15
Jorvi siirtyy Apottiin lauantaina – päivystys saattaa ruuhkautua, kiireettömiä aikoja tarjolla vähemmän29.1.2020 08.00
Taustalla Apotti ja väestön ikääntyminen: Erikoissairaanhoidon budjetti ylittyy Espoossa 15 miljoonalla21.9.2019 07.00

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu