Toimitukselta

Vapaa maa hyvässä ja pahassa

(PÄÄKIRJOITUS) Itsenäisen Suomen 99. merkkipäivä sujui rauhallisesti aivan kuin kansakunta olisi vetänyt henkeä pian alkavia 100-vuotisjuhliaan varten.

Tasavallan presidentin juhlavastaanoton teema korosti Suomen kansainvälistä menestymistä, missä onkin juhlan aihetta. Olemme arktinen ihmemaa, joka on muutamassa vuosikymmenessä onnistunut takaamaan suurelle osalle kansalaisistaan onnellisen elämän lähtökohdat.

Uhkapilviä hyvinvoinnin päälle on kuitenkin kerääntynyt pelottavan nopeasti. Syrjäytymisestä, demokratian vajeista sekä taloudellisesta toivottomuudesta kertoo itsenäisyyspäivää edeltänyt kolmoissurma Imatralla, heikentyvät Pisa-tulokset sekä ääriliikkeiden yhä suuremmat mielenilmaukset itsenäisyysjuhlien aikana.

Miksi hyvinvoivat kauhistuvat häviäjien tekoja vasta kun verta on kadulla? Tässä olemme kollektiivisen peiliinkatsomisen edessä, ja toiset hieman enemmän kuin muut.

Yhteiskuntamme saavuttamasta vapaudesta kertovat osaltaan puheenaiheet, jotka Linnan juhlista nousivat.

Otsikoihin päässeet liian avoimet kaula-aukot sekä iltapuvun läpi vilahtanut nänni todistavat, että Suomessa asiat ovat hyvin.

Meillä on myös yhteiskunnallista varaa olla suvaitsevaisia, vaikka vieraan maan suurlähettiläs kieltäytyy kättelemästä presidentin puolisoa.

Kaiken julkisen hulabaloon keskellä unohtuu, että tämä kaikki on erityistä. Helposti voi luetella listan pääkaupunkeja, joissa itsenäisyyspäiväämme – sen kaikkine ilmiöineen – olisi mahdotonta edes ajatella.

Suomi on vapaa maa hyvässä ja pahassa. Yhteinen tehtävämme on huolehtia, että hyvä peittoaa pahan jatkossakin.

Mikko Välimaa

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet