Klaus Nurmi

Oma tapetti joka metroasemalle

(PÄÄKIRJOITUS) Metrolinjan Espoon puoleinen pää avautuu kokonaisuudessaan liikenteelle viiden vuoden kuluttua. Tuolloin Helsingin Ruoholahdesta läntiselle pääteasemalle Kivenlahteen ulottuvalla 21 kilometriä pitkällä linjalla on kolmetoista asemaa ja lisäksi Sammalvuoreen louhittu varikko.

Viime marraskuussa liikenteelle avatut kahdeksan asemaa erottuvat kukin toisistaan omaleimaisella ilmeellään. Sama periaate jatkuu seuraavilla viidellä asemalla, joista kaksi on jo työn alla.

Metromatkustaja siis tunnistaa aseman yhdellä vilkaisulla. Sehän ei välttämättä onnistu muualla maailmassa, ainakaan suurten kaupunkien metroissa.

Espoo ja Helsinki halusivat jo länsimetrohankkeen varhaisessa vaiheessa asemista omaperäisiä. Mitoitukseltaan ja tekniikaltaan asemalaiturit ovat tietenkin samanlaisia, erot näkyvät lähinnä hissien ja liukuportaiden määrässä.

Onko sillä sitten väliä, miltä näyttää asemalaiturilla, josta vain astutaan junaan tai sieltä pois? Vastaus on, että totta kai sillä on väliä. Kiinnostava arkkitehtuuri antaa enemmän kuin pelkkä ankea laituri ja tila sen ympärillä. Miksi matkustajat pitäisi päivästä toiseen ohjata tylsän paikan kautta, kun parempikin vaihtoehto on tarjolla?

Länsimetroa moititaan muun muassa rakentamisen kalleudesta. Jotkut arvostelijat katsovat asemien ilmeiden suunnittelun lisäävän tarpeettomasti kustannuksia.

Materiaaleilla, väreillä ja valoilla tehtävä tuunaaminen ei kuitenkaan paljoa hintaa nosta. Kyse on pintaratkaisuista, tapetista, joka näkyy ja antaa sen viimeisen silauksen.

Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet