LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Ideologinen työttömyys on sekoteko

FM Eero Kaasinen puolusteli ideologista työttömyyttä ratkaisun ekologisuudella (LV 29.8.)

Käytännössä kai myös työssäkäyvä voi noudattaa elämässään ekologisia periaatteita. Sen sijaan ideologinen työttömyys ei ansaitse sankarin sädekehää. Hyvinvointiyhteiskunnan jäsenenä jokainen on saanut yhteiskunnalta valtavan tuen ennen täysi-ikäiseksi tulemistaan. Esimerkkinä lapsilisät, neuvolatoiminta, päivähoito, esiopetus, peruskoulu, terveydenhuolto ja laajat sosiaalipalvelut kuuluvat jokaiselle suomalaiselle.

Ylen laskelmien mukaan esimerkiksi vuonna 1970 syntynyt kansalainen on maksanut 18 vuoden ikään tullessaan yhteiskunnalle noin 200 000 euroa.

Tämän jälkeen ideologisesti työttömäksi ryhtyminen on suoraan sanottuna rintamakarkuruutta. On ymmärrettävää, että kaikki eivät työllisty. On myöskin ymmärrettävää, että yhteiskunta tukee ilman omaa syytää muita heikompaan asemaan joutuneita.

Sen sijaan ideologinen osallistumattomuus yhteisiin talkoisiin, joilla autetaan heikompiosaisia, on äärimmäisen itsekäs valinta. Edes hiukan ymmärrettäväksi ideologian tekisi se, että ideologisesti työtön ei käyttäisi yhteiskunnan palveluita tai valintansa mukaan muuttaisi pois Suomesta villiin ja vapaaseen luontoon metsän antimia hyväksikäyttäen. Koska näin ei kuitenkaan tapahdu, ideologinen työttömyys ei ole eko- vaan pahimman luokan sekoteko.

Ideologiselle työttömälle varmaankin sopii, että veronmaksajakin voisi ideologisista syistä kieltää verojensa ja maksujensa ohjaamisen missään muodossa tälle osalle työttömiä.

Ari Alaspää

ideologisesti työssäkäyvä

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet