LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Mielipide: Vanhemmat, kiinnittäkää huomiota turvallisuuteen busseissa, näin kun 4-vuotias lapsi jäi kyytiin isän astuessa pois

Rakkaat pienten lasten vanhemmat, olen useasti ihmetellyt, kun aikuiset astuvat ensin ulos julkisista kulkuvälineistä. Tuntuisi turvallisemmalta, jos aikuinen luotsaisi lapsen edellään tai vierellään ovesta ulos.

Osuin kohdalle, kun espoolainen perheenisä lähti bussista rattaita työntäen huomaamatta, että noin neljävuotias tyttö oli torkahtanut penkille. Kun bussi lähti liikkeelle, havahtui tyttö ja katsoi hämmentyneenä etääntyvän isän perään.

Ei hätää, tästä selvittiin. Tyttö tuli saateltua seuraavalta pysäkiltä kotiin. Tämä päättyi siis onnellisesti, eikä tyttö ehtinyt edes kovasti pelästyä.

Empaattiset terveiset kaikille väsyneille, stressaantuneille ja hajamielisille vanhemmille. Tämä voisi sattua kenelle tahansa teistä.

Tiina Törö

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet